Museovirasto 2018 logo
Museoviraston blogi
Tähän blogiin kirjoittavat Museoviraston pääjohtaja ja muut asiantuntijat kulttuuriperintöalan ja museoalan asioista ja ilmiöistä.

Arkisto




2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013


Linkit


Museoviraston verkkosivut

Museovirasto Facebookissa

Kantaako valtio vielä vastuuta kulttuuriperinnöstään?


Valtion tehtävät lisääntyivät 1800-luvun jälkipuoliskolta alkaen teollistumisen, talouden, tieteiden ja taiteiden kehityksen sekä kansalaisyhteiskunnan muotoutumisen johdosta. Erityisen voimakas oli murros sotien jälkeen. Hyvinvointivaltiota luotiin mm. virastoja, hoivalaitoksia, tutkimuslaitoksia ja yliopistoja rakentamalla sekä muun julkisen sektorin, kuten kulttuuritoiminnan ja -rakentamisen ohjauksella ja tuella.

Valtio on rakentamisessaan, niukoinkin voimavaroin, lähes aina pyrkinyt kauneuteen, kestävyyteen, vaikuttavuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen. Samalla on syntynyt perintöä, jota kannattaa vaalia.

Julkinen rakentaminen, rakennusten hoito ja kulttuuriperinnön vaaliminen ovat pitkään kulkeneet käsi kädessä valtion toiminnassa. Valtion rakennusten suojelu on perustunut lakiin 1960-luvulta lähtien.  Aktiivisin suojelu on kohdistunut hallinto-, opetus- ja kulttuurirakennusten joukkoon, vaikka kasarmeja, vankiloita ja mm. liikenteen rakennuksiakin on pidetty silmällä.

Viime vuosina tämä valtion kulttuuri on alkanut murtua.

Turku virastotalo 10 aula 2 3 krs STi 2015

Turun virastotalo, naapureinaan Turun kaupunginteatteri ja Wäinö Aaltosen museo, on tärkeä osa Aurajoen kaupunki- ja kansallismaisemaa. Sen arkkitehtoninen laatu ulottuu myös sisätiloihin, kuvassa rakennuksen toisen ja kolmannen kerroksen aulatiloja. Rakennus valmistui 1967, arkkitehteinaan Risto-Veikko Luukkonen ja Helmer Stenros. Kuva Soile Tirilä, Museovirasto.



Kiinteistöomaisuutta keskitetään ja tehostetaan


Valtion käyttämien rakennusten määrä on vähentynyt 1980-luvulta lähtien, kun valtiokäyttö on loppunut ja toimintoja ja kiinteistöjä yhtiöitetty ja yksityistetty.  Valtion rakentamaa perintöä hallinnoivat nykyisin myös esimerkiksi yliopistojen kiinteistöyhtiöt, Finavia, VR-Yhtymä Oy, Posti Group Oyj ja Suomen Viljava Oy.

Samalla valtion kiinteistöjen hallintaa on keskitetty Senaatti-kiinteistöille, Metsähallitukselle ja Väylävirastolle. Lisäksi eduskunnalla, tasavallan presidentin kanslialla, Suomen Pankilla ja Suomenlinnan hoitokunnalla on edelleen valtion kiinteistövarallisuutta hallinnassaan.

Valtio ohjaa kiinteistöjensä käyttöä pääasiassa toimitila- ja kiinteistöstrategioillaan (2014 ja 2010) sekä budjettiratkaisuillaan. Kiinteistöstrategia ohjaa kiinteistöomaisuuden mahdollisimman vähien haltijoiden käsiin, joista Senaatti-kiinteistöt on keskeisin. Toimitilastrategia ohjaa niukempaan tilankäyttöön, minimoimaan käytössä olevat neliöt suhteessa henkilömäärään. Kyse on siis tilojen kustannustehokkuuden lisäämisestä. Budjetissa kiinteistöjen hoitoon osoitetut määrärahat vähenevät.

Ongelmien ydin


Tällä hetkellä valtion kiinteistövarallisuuden ohjaus ajaa kiinteistönhaltijoita ja käyttäjiä luopumaan kulttuurihistoriallisesti merkittävistä rakennuksista.

Käyttäjän tavoitteena on saada mahdollisimman toimivat ja halvat tilat, usein huomioimatta rakennuksen muita merkityksiä. Kiinteistönhaltija haluaa keskittää mahdollisimman monet valtion toimijat mahdollisimman vähiin rakennuksiin ja luopua muista rakennuksista. Kiinteistönhaltijallakaan ei ole intressiä pitää hallussaan kulttuurihistoriallisia rakennuksia, jollei niille löydy käyttäjää. Suojeluviranomaisen näkökulmasta valtion tulisi kuitenkin ylläpitää toimintaansa rakennuksissa, jotka parhaiten ilmentävät valtion historian eri ulottuvuuksia.  Intressiristiriidat tulevat esiin viimeistään, kun kohdetta ollaan jo luovuttamassa valtiolta. Mutta turhan usein vasta silloin.

Budjettitalouden piirissä olevien Metsähallituksen ja Väyläviraston kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet ovat nekin ongelma. Ydinongelmana on miljoonien korjausvelka ja riittämätön budjettirahoitus kohteiden hoitoon. Esimerkinomaisesti Senaatti-kiinteistöille 2014 siirrettyjen linnojen (Turun linna, Hämeen linna ja Olavinlinna) korjauksiin ja kunnossapitoa varten Museovirasto maksaa Senaatti-kiinteistöille vuokraa n. 8 miljoonaa eruroa vuodessa, jonka avulla on tehty kymmeniä korjaushankkeita linnoissa. Samassa ajassa Metsähallituksen rahoitus ei ole riittänyt yhteenkään korjaukseen Raaseporin linnassa, jonka muurien korjaustarve arvioitiin jo vuosikymmenen alussa hyvin kiireelliseksi. Vaatiiko budjettirahoituksen saaminen muurien sortumista?


Sippolan koulukoti 4 STi 2015

Sippolan koulukoti 10 STi 2015

Näkymä Kouvolassa sijaitsevasta Sippolan koulukodista, joka aloitti toimintansa 1900-luvun alussa Sippolan kartanon (hovin) tiloissa. Ympäristön laatu on olennainen julkisen sijaishuollon palvelua. Kuva Soile Tirilä, Museovirasto.


Rahoituksen ongelmana on myös epäsuhta eri kohteiden rahoitustarpeiden ja toteutuneen rahoituksen välillä. Museovirasto maksaa Senaatti-kiinteistöille vuodessa Turun linnasta vuokraa 4 miljoonaa euroa ja linna on kohtuullisessa kunnossa. Samaan aikaan Suomenlinnan hoitokunta saa koko linnoituksensa, kuten sen kilometristen muurien hoitoon budjetissa 3,1 miljoonaa euroa.

Onko Senaatti-kiinteistöt ainoa valtion toimija, jolla on tarpeeksi voimavaroja rakennusperinnön hoitoon, ja silläkin vain jos asiakkaalla on riittävä halu käyttää siihen budjettirahoitustaan.

Se, mikä todellisuudessa on valtion kokonaisetu, hämärtyy.

Mikä neuvoksi?


Kysymyksiä, joihin pitää hakea vastauksia, ovat esimerkiksi:
  • Millaisen arvokohteiden joukon on säilyttävä valtiolla?
  • Miiten rahoittaa sen käyttö ja korjaaminen?
  • Miten korjata esimerkillisesti, siis ekologisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävästi?
  • Miten helpottaa nykyisen rakennuskannan käyttöä siten, että kulttuurihistorialliset ominaispiirteet otetaan huomioon?

Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää muutoksia sekä lainsäädäntöön että valtiota edustavien tahojen ajattelutapoihin, arvopohjaan. Kulttuuriperinnölle pitää antaa arvo myös julkisen kiinteistönhallinnan käytännöissä.

KY22 13

Osmo Lapon hienoa, niukkaa ja tiukkaa arkkitehtuuria Vekaranjärven varuskunnassa. Kuva Soile Tirilä, Museovirasto.




Lainsäädännön ja muun ohjauksen uudistaminen


Laeilla ja strategioilla määritetään valtion vastuita yhteiskunnassamme, samoin valtion eri sektoreiden, virastojen ja laitosten edellytyksiä toimia yhteisen kulttuuriperintömme vaalijoina.

Toimitilastrategia vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaisia kiinteistöjä halutaan pitää valtiolla ja miten rakennuksia uudistetaan. Monitilaympäristö-konsepti ja laskennallinen tilatehokkuus estävät yksipuolisesti tulkittuina kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden tilojen ominaispiirteiden huomioimisen ja pitämisen käytössä. Työ ja sen tekemisen tavat muuttuvat. Työtä on silti voitu ja voidaan jatkossakin kehittää monenlaisissa ympäristöissä. Ihmiset, eivät tilat, ratkaisevat toimintakulttuurien uudistumisen ja palvelukyvyn parantamisen. Digitaalisuuskaan ei ole tilakysymys. 

Huolellinen harkinta, riittävät ja taloudelliset selvitykset sekä muutosten minimoiminen vähentävät korjaamisen kustannuksia sekä siihen perustuvia vuokravaikutuksia. Kun käyttö vaatii tiloihin muutoksia, kannattaa ne suunnitella rakennuksen ominaispiirteisiin tukeutuen. Käyttäjällä on oltava vuokratasoonkin perustuvia kannustimia vastata valtion kulttuuriperinnön vaalimisesta.

Valtion kokonaisetu on ymmärrettävä tarpeeksi laajasti. Tavoitteena on oltava riittävän arvokohteiden joukon pitäminen käytössä, tarvittaessa Senaatti-kiinteistöjen ja käyttäjien yhteistyönä haettavilla toiminnallisilla ja taloudellisilla erityisratkaisuilla.

Valtion nykyiset kiinteistöstrategia ja toimitilastrategia vaativat uudistamista. Valmistelun on oltava laajapohjaista siten, että myös kulttuuri- ja luonnonperinnön näkökulmat huomioidaan muutenkin kuin korulauseina.

Rajat valtion rakennusten myynnille


Edellä todettu ei tarkoita, etteikö valtio voisi luovuttaa rakennuksia ja muuta kiinteistövarallisuutta pois omistuksestaan. Jos kohde ei liity tiiviisti valtion omaan historiaan tai jos rakennuksille ei ole luontevaa käyttöä eikä vuokralle tai hoidolle maksajaa, kannattaa toki etsiä vastuullisia omistajia ja järkeviä käyttöjä. Esimerkkeinä tästä käykööt Siuntiossa oleva, jo myyty Suitian kartano, Alvar Aallon suunnittelema Kulttuuritalo ja Aleksanterin teatteri Helsingissä.

Mutta rajansa kaikella, luovutuksillakin. Esimerkkinä lääninhallinto, joka on yksi valtion keskushallinnon ydintarinoista. Tähän nähden pyrkimys arkkitehti C. L. Engelin suunnittelemien Hämeenlinnan ja Mikkelin lääninhallitusten rakennusten luovuttamisesta on absurdia. Rakennukset edustavat julkisen arkkitehtuurimme ja kulttuurihistoriamme ydintä. Ne ovat aluetasolla sitä, mitä valtioneuvoston linna pääkaupungissa.

On aika keskustella siitä, millä rakennuksilla on valtiolle sellaista kulttuurihistoriallista merkitystä, ettei niistä voida luopua. Valtiolla on oltava käytössään ja hoidossaan edustava ja monipuolinen otos sen historiasta kertovia rakennuksia. Tämä vaatii nykyistä kattavampaa ja ennakoivampaa arvokohteiden tunnistamista, jotta niihin voidaan sitoutua ja sovittaa yhteen suojelun, käyttöjen ja uudistamisen tarpeita. Ja ottaa ne huomioon kiinteistö- ja toimitilastrategioissa.

Sturenkatu 2a markiisit STi 2015

Museoviraston käytössä oleva rakennus Sturenkatu 2a Helsingissä. Entinen Kotitalousopettajaopisto on onnistunut esimerkki rakennuksen uudelleenkäytöstä. Kuva Soile Tirilä, Museovirasto



Valtion näytettävä esimerkkiä


Perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Valtio edustaa kaikkia suomalaisia ja sen on oltava esimerkillinen. Valtion aktiivisena vastuuna on turvata oman rakennusperintönsä monimuotoisuus, sen keskeisten ominaispiirteiden vaaliminen sekä kulttuuriarvot. Jollei valtio sitä halua, niin miten sitä voitaisiin edellyttää muiltakaan?
Tavoitteeseen pääseminen edellyttää sitä, että kaikki toimijat tulevat vaatimuksissaan toisiaan vastaan. Museovirasto on tähän valmis, ovatko muut? Rakennusten kestävä käyttö on niiden parasta suojelua.
 
Osastonjohtaja Mikko Härö
Kiinteistöpäällikkö Erno Nolvi




4 kommentti(a)


Marcel Maltzeff

Tuossa blogissa ei keskitytty museolaitoksen tilanteeseen vaan enemmänkin valtion kiinteistönpidon taloudellisiin ja hieman ideologisiinkin reunaehtoihin.

Museoviraston ja maamme pääosin kunnallisen museokentän taloudellinen tilanne on minusta olosuhteisiin nähden kohtuullinen. Museoiden valtionosuusuudistuksen toteutuminen vuoden 2020 alussa sekä uusi museolaki ovat erinomaisia asioita.

Sen sijaan suojeluun, hoitoon jne,. soisi todella saatavan lisää rahoitusta, ehkä eniten yksityisten omistuksessa olevien arvokohteiden tueksi?

Totta, Museoliitossa ideoitu Museokortti on osoittautunut oivalliseksi innovaatioksi.



Mikko Härö 17.11.2019 15:03

Nimimerkille Pekka.

Kommenttisi menee ehkä hieman ohi blogitekstimme varsinaisista ajatuksista, silti yritän vastailla.

Kyllä, rakennukset ovat lopulta vain kuoria. Mutta kuoria, jotka osaltaan ilmentävät meidän arvojamme, tavoitteitamme, kulttuuriamme ajassa ja paikassa. Joskus hyvässä, joskus ehkä pahassakin.

Olevat rakennukset ovat jo käytettyjä, sidottuja luonnonvaroja, jotka kannattaa pitää käytössä mahdollisimman pitkään. Niin purkaminen kuin aiemman korvaava uudisrakentaminen syövät voimavaroja.

Uudemman rakentamisen puolustaminen on vaikeaa. Aina se ei ole tarpeenkaan, eikä tehtyjä virheitä tai kestämättömiä ratkaisuja kannata toistaa, siinä lienemme yhtä mieltä.

Olemme esimerkiksi tarkoituksella jättäneet Espoon kaupungintalon tulevaisuuden heidän omaksi asiakseen - tosin sielläkin päätöksenteko näyttää olevan vaikeaa.

Museovirasto keskittyy aika tavalla (mutta ei pelkästään) valtion rakennuksiin. Niissä pyrimme myös uudempien onnistuneiden kohteiden turvaamiseen, esimerkkeinä Turun virastotalo, Mikkelin lääninhallituksen koko kortteli tai vaikkapa ns. korpivaruskuntien betonirakentaminen.

Maakuntamuseot (ensi vuoden alusta alueelliset vastuumuseot) ovat meitä enemmän sotien jälkeisen arkkitehtuurin suuren massan kanssa tekemisissä.

Olemme jo pitkään työstäneet Rakennettu hyvinvointi -teemalla analyysejä hyvinvointi-Suomen arkkitehtuurista. Analyysit kertovat, että siihen sisältyy paljon arvostamisen ja vaalimisen arvoista rakennuskantaa. Lisätietoja täältä (ja jossain vaiheessa vuotta 2020 viestinnällisesti helpommin avautuvan erillissivuston kautta, kannattaa seurata):

https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/rakennettu-kulttuuriymparisto/rakennettu-hyvinvointi




Mikko Härö 17.11.2019 14:57

Rakennukset ovat kuitenkin lopulta vain kuoria ja kaikkia kuoria ei kannata säilöä. Museovirasto on liian usein joutunut positioon, jossa se on joutunut puolustamaan milloin minkäkin suurten ikäluokkien elementti-ihmeen säilyttämistä ihan kuin sillä kuorella olisi sisältöään suurempi kulttuuriperintöarvo. Tämänon vieroittanut suuren osan kansalaisia ja poliitikkoja virastosta koska he eivät näe yhteyttä sen toiminnan ja tarkoituksen välillä...

Pekka 16.11.2019 01:43

Museolaitoksen pitäisi saada kulttuuriperinnön säilyttämistä varten rahaa säännöllisesti. Nykyinen malli jossa moniin hankkeisiin haetaan erikseen rahoitusta, teke mahdottomaksi pitkäjänteisen suunnittelun ja toiminnan.
Museokortti oli hieno oivallus.

Marcel Maltzeff 14.11.2019 20:59


Lisää kommentti

Voit kommentoida blogin aihetta käyttämällä alla olevaa lomaketta. Sähköpostiosoitteen antaminen on vapaaehtoista ja se näkyy vain verkkosivujen ylläpitäjille. Kommentti-kentässä ei tarvitse itse laittaa rivinvaihtoja, vaan teksti rivittyy automaattisesti.

Nimi tai nimimerkki
Sähköpostiosoite
Kommentti
Roskapostitarkistus
4 + 9 = (ratkaise tämä laskutoimitus)