Restauroinnissa tarvitaan tietoa

Valtio restauroi -seminaari merkitsee ajankohtaisten asioiden ja hankkeiden esittelyä, mutta myös restauroinnin alan kokoontumista, tutustumista, verkostoitumista. Seminaari on järjestetty kahdesti, vuosina 2018 ja 2019. Seuraavan kerran kokoonnutaan keskiviikkona 11.11.2020 Kansallismuseoon Helsinkiin - varaa päivä jo kalenteristasi!

Marraskuun 2019 tilaisuudessa Suomenlinnan Tenalji von Fersenin upeassa tiiliholvissa oli paikalla pari sataa restauroinnista kiinnostunutta. Livelähetystä verossa seurasi vielä saman verran lisää. Seminaarin tallenne on julkaistu Youtubessa.  Yhden päivän seminaari sisälsi kolme puheenvuorosessiota, joiden jälkeen tutustuttiin Erkki Mäkiön piirustuksiin ja muihin seminaarivieraisiin.

Valtio omistaa huomattavan määrän kansallisia monumentteja sekä muita kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja historiallisesti merkittäviä kohteita. Kohteiden hoito, kunnossapito ja restaurointitoiminta ovat alan suunnannäyttäjiä maassamme. Valtion toiminta omissa kohteissaan pyrkii olemaan esimerkillistä ja ohjaamaan kaikkea arvokohteiden parissa tehtävää työtä.


Restaurointi on prosessi, johon tarvitaan sekä tieto että taito. Prosessi on aina uniikki ja perustuu kohteen tunnistettuihin arvoihin. Restaurointiprosessi noudattaa kansainvälisesti ja kansallisesti vakiintuneita menetelmiä ja periaatteita, joiden pohjalta asiantuntijat määrittelevät, millä tasolla niitä kohteessa sovelletaan, nimenomaan kohteen lähtökohdat ja tarpeet tunnistaen.

Mikä ero tässä on muuhun korjaamiseen ja korjausrakentamiseen? Tiedon luonne ja laatu? Restauroinnin onnistumiseksi tarvitaan konkreettista tietoa siitä, mikä ja millainen rakennus on, missä tilassa se on, mitä sille on tapahtunut. Tavoitteena on välttää muutos ja tuhoutuminen. Tarvittavat korjaukset halutaan tehdä kohteen erityisyyttä vaarantamatta.

Korjausrakentamisen tavoite ja lähtökohta on tekninen korjaaminen, teknisen kunnon sekä käytettävyyden parantaminen. Restaurointi perustuu aina kohteen tunnistettuihin ja määriteltyihin arvoihin. Italian restaurointi-instituutin ensimmäinen johtaja Cesare Brandi on todennut, että ”restaurointi on teknisen suorittamisen sijaan ensisijaisesti kriittinen toimenpide”.

Poimintoja Valtio restauroi II -seminaarin puhujilta vastaukseksi kysymykseen ”Mitä tietoa restauroinnissa tarvitaan?”

Vilhelm Helander:
Transformaatio on päivän muotisana, mutta monumenttirestauroinnilla on oltava sijansa.

Korjaamisen kompastuskiviä ovat kohteiden massiiviset muutostarpeet, ilmanvaihtotekniikan sovittaminen seurauksineen, sisäilmaongelmat. Korjauksen suunnittelijan on tunnettava rakennus, ja suunnittelua varten tarvitaan tietoa – ei luuloa. Tietoa hankitaan arkistosta ja rakennuksesta itsestään. Tarvitaan laajaa asiantuntemusta ja historian tuntemusta. Käyttö voi taipua kohteen arvojen edellä. Tarvitaan harkintaa ja ymmärrystä.

Minna Lukander:
Tieteiden talon käyttö säilyy suunnitteilla olevassa korjauksessa pääosin entisellään, mutta käyttömuodot ja tarpeet muuttuvat. Työtilojen käyttöä pitää tehostaa ja soveltaa monitilakonseptia, mutta huonejako voidaan silti säilyttää. Avainkysymys on tavoitteiden realistisuus ja kohtuullisuus - tavoitellaanko teknisessä suorituskyvyssä maksimia vai riittääkö minimi. Päätösten tueksi tarvitaan kohteen perusteellista tuntemusta.

Hilja Palviainen & Antti Haikala:
Teknisesti vaikeissa korjaustehtävissä on erityisen tärkeää tunnistaa lähtökohdat ja selvittää tavoitteiden tärkeysjärjestys ennen korjauskonsteihin etenemistä.

Kati Winterhalter:
Rakennuksista löydettävä värihistorian rikkaus kertoo ihmisten viehtymyksestä muutokseen. Väritys muuttuu ja elää aikojen saatossa väistämättä. Värityksen ratkaisemiseen tarvitaan tutkittua tietoa, mutta lopulta myös aina tulkintaa. Onnistuakseen on ennalta ymmärrettävä värityksen määrittelyn prosessi: suunnitteluvaiheessa (lupahakemus) suuntaviivat, yksityiskohdat täsmentyvät ja konkretisoituvat työmaan aikana vaihe vaiheelta, tutkimalla ja kokeilemalla, työmallit. Lopputulos syntyy toteutuksessa.

Merja Nieminen & Lauri Leppänen:
Louhisaaren kunniapihan sivurakennuksissa on toteutettu kaksi erilaista 1700-luvun kattorakenteen korjaus- ja restaurointihanketta. Luoteisen sivurakennuksen katon korjaukseen lähdettiin puutteellisin tiedoin, ja hanke muuttui toteutuksen aikana tiilikaton korjauksesta vaativaksi restaurointihankkeeksi. Kaakkoisessa sivurakennuksessa laadittiin perusteelliset tutkimukset ja selvitykset, joiden pohjalta päädyttiin toimenpiteiltään minimoituihin restaurointitoimenpiteisiin. Myös urakoitsija oli erittäin asiantunteva ja paneutui työhön huolella. Ongelmia tulee, jos kaikki osapuolet eivät sitoudu samoihin lähtökohtiin. Arvovalinnat perusteluineen kannattaa tehdä selviksi myös tekijöille, jo neuvotteluvaiheessa.

Jani Puhakka:
Rajojen ja esteiden tunnistaminen on tärkeää, sillä aina ei vanha ole sitä mitä odottaa. Rakennuksesta saatu tutkittu tieto on otettava huomioon ennen kuin korjaamisen tavoitteita lyödään lukkoon.

Restaurointi- ja konservointikohteissa haitta-aineet ja niiden tunnistaminen ovat ajankohtainen ja tärkeä kysymys erityisesti nyt kun korjataan jo kerran korjattua. Näin on tilanne myös Seurasaaressa, jossa lähes kaikki puumateriaali on käsitelty useissa eri vaiheissa. Tarvitaan tutkimusta ja uutta tietoa kemikaaleista ja niiden vaikutuksista.

Janne-Pekka Niininen:
Rakentamisessa on nykyisin hyvin perusteelliset normit betonille, mutta korjaamisen alalla on ongelmia ja puutteita: vanhan betonin tutkimus, ominaisuudet, mitä voi hyväksyä, millaisilla materiaaleilla vanhaa betonia voidaan korjata. Vanhoja betoneita tutkimalla saatavissa yleistäkin tietoa, missä ja miten betoni säilyy, millainen betoni säilyy jne.

Marko Huttunen:
Aiemman korjaajan tai tutkijan tallentama tieto on aina arvokasta. Restaurointityön dokumentointia olisi hyvä jäädä myös itse rakennukseen. Dokumentoinnin työnjako: urakoitsija tekee aina, koska on aina paikalla. Arkkitehti tekee koosteen.

Ulla Rahola:
Arkistolähteissä tieto on aina fragmentoitunutta. Aina ei tiedä mitä löytyy. Pienelläkin tallennetulla muistiinpanolla saattaa olla merkitys siinä, mihin restaurointiharkinnassa kiinnitetään huomiota.

Erkki Mäkiö: