Sitähän se kaikki on: kansainvälistä strategiatyötä ja kompromisseja Euroopan neuvostossa

Kansainvälinen yhteistyö on usein rakenteiden hahmottamista ja kielimuurien ylittämistä, niin kulttuuriperintöalallakin. Omassa työssäni olen saanut viime vuodet olla mukana hienon historian ja monien saavutusten sävyttämän Euroopan neuvoston kulttuuriperintötyössä, yhtenä virkamiehenä 47 jäsenmaan edustajien joukossa.

Näinä viime vuosina on neuvoston päämajassa Strasbourgissa, kuten monessa muussakin organisaatiossa, kärsitty heikkenevästä taloudesta ja saatu miettiä priorisointeja. Kun asialistalla ovat ihmisoikeudet ja demokratia, on kulttuuriperinnönkin ollut hyvä etsiä yhtymäkohtia niiden kanssa.

Näistä lähtökohdista ja monista ajankohtaisista eurooppalaisten yhteiskuntien muutoksista kumpusi tarve nostaa kulttuuriperintöä näkyvämmäksi osaksi tämän Euroopan suurimman hallitustenvälisen yhteenliittymän työtä. Muutosten lisäksi tarvittiin muutama hyvin asiaansa ajava belgialainen, jotta keväällä 2015 saatiin päätös yhteisen eurooppalaisen kulttuuriperintöstrategian laatimisesta. Koska aika on rahaa, tuli strategian olla valmis alle vuodessa.

Työn alkua sävytti ainakin minulla innostus ja uteliaisuus: mitä tapahtuu, kun törmäytetään Euroopan eri laitojen kulttuuriperintöasiantuntijoiden kokemukset ja maiden hyvinkin paljon toisistaan poikkeava tilanne ja tarpeet? Ja vakavammin: miten tuolloin hyvin ajankohtaiset pakolaisvirrat ja kärjistyneet poliittiset tilanteet eri maiden välillä vaikuttaisivat keskusteluun?

Simultaanitulkatuissa kokouksissa kirjausten kieli vaihteli tai uudet kirjaukset ilmestyivät kokouksen jälkeen tyhjästä, käsitteistä käytiin vilkasta sananvaihtoa, pilkkujakin viilattiin. Jos aikaa työlle olisi annettu loputtomasti, saattaisimme vieläkin syväluodata ranskalaisten valistuksen ajan saavutuksia tai elokuvateollisuuden vaikutusta islantilaiseen kulttuuriympäristöön.

Laaja osallistuminen kulttuuriperinnön määrittelyyn ja hyödyntämiseen oli, tälle hetkelle tyypilliseen tapaan, vahvasti esillä. Ilahduttavasti suuret kulttuuriperintöä edustavat kansalaisjärjestöt, kuten Europa Nostra, olivat strategiatyössä äänessä lobbaamassa omaa työtään ja toimintakenttänsä asioita mutta myös aidon tuntuisesti yhteistä asiakirjaa luomassa.
Suomesta asiantuntijatyöryhmään osallistui lisäkseni vuorovedolla Tuija Mikkonen ympäristöministeriöstä.

Kuten kuka tahansa matkailija, myös työnsä puolesta matkustava virkamies on viime vuosina joutunut pohtimaan turvallisuutta. Strategiatyön kokouspaikkoja olivat Pariisi, Strasbourg ja Bryssel. Pariisin kokous oli vain joitakin viikkoja terrori-iskun jälkeen ja sitä sävyttivät samaan aikaan järjestetyn kansainvälisen ilmastokokouksen turvatoimet; Brysselin kokousta ei koskaan järjestetty lentokentällä kokouspäivän aamuna tapahtuneen iskun vuoksi. Järkytys tiivisti rivejä: emme saa alistua pelolle, we must continue, kirjoittivat ranskalaiset.

Ensimmäiset ja tiukan aikataulun vuoksi myös lähes viimeiset luonnokset koko strategiatekstistä olivat osin pohjoismaisin silmin katsottuina yllättäviä. Eurooppalaisen kulttuuriperintöhallinnon historiakatsaus strategian alussa oli kauniisti sanottuna laaja ja ranskankielisen kielialueen auktoriteettien sävyttämä. Toimintamallivalikoima ei sekään aluksi ollut maantieteellisesti tasapanoinen. Nämä seikat saivat pohtimaan, voisivatko kaikki 47 jäsenmaata mitenkään sitoutua strategiaan.

Strategiatekstiä oli eri vaiheissa mahdollista kommentoida myös kirjallisesti: kommentointien aikataulut olivat notkeita, tulivat siis yllättäen ja olivat erittäin lyhyitä. Välillä käytössä olivat ainoastaan ranskankieliset versiot.

Mutta: johdantoon saatiin kuin saatiinkin mausteeksi sitä pohjoismaista kulttuuriperintöhallinnon pitkää historiaa, josta voimme olla ylpeitä. Toimintamallivalikoima täydentyi Itä- ja Pohjois-Euroopan maiden esimerkeillä. Vatikaanin edustajan kaunopuheista ja pitkää sähköpostia eivät sihteeristön belgialaiset ja ranskalaiset voineet tietenkään ohittaa olankohautuksella. Niinpä kirkollinen perintökin näkyy strategiatekstissä. Eri asia sitten on, kuvastaako tämä nyky-Euroopan uskontojen kirjoa riittävästi.

Strategian hyväksymisprosessiin tuli viime vaiheissa kiemuroita, sillä eräät jäsenmaat suhtautuivat kriittisesti kansalaisyhteiskunnan osallistumiseen kulttuuriperintöä koskeviin asioihin. Osallistava hallinto ei osu yksiin kaikkien maiden poliittisen ilmapiirin kanssa.
Nyt, lähes vuosi strategialuonnoksen valmistumisen jälkeen, on lopputulos julkistettu suurin kiitoksin ja strategia on annettu suosituksena Euroopan neuvoston jäsenmaille. Dokumentti on laaja kudelma, joka kuvastaa sitä, millaisiin tavoitteisiin kulttuuriperintötyön sisällöistä hyvinkin erilaisissa tilanteissa olevat maat voivat yhdessä päätyä. Kompromissi siis.

Strategia-asiakirja, lempinimeltään Strategia21, sisältää kolme kulmaa kulttuuriperintöön: yhteiskunnallisen, taloudellis-alueellisen sekä tiedon ja kasvatuksen näkökulman. Ne eivät ole yllättäviä vaan hyvin linjassa sen kanssa, miten olemme Suomessakin hahmotelleet vaikkapa kulttuuriympäristön merkityksen, säilyttämisen ja käytön näkymiä.

Jokaisen osa-alueen alle on koottu joukko ydinkysymyksiä, haasteita ja suosituksia sekä hyviä käytäntöjä edustavia, innostavia projekteja eri puolilta Eurooppaa. Mukana on useita suomalaisia esimerkkejä, kuten elävän perinnön wikiluettelo ja Adoptoi monumentti -hanke.

Kaiken kaikkiaan Strategia21 hahmottelee hyvän kulttuuriperintöhallinnon suuntaviivoja, kuten jaettua vastuuta ja laajaa osallistumista kulttuuriperinnön tunnistamiseen ja vaalimiseen. Se on tarkoitettu monenlaisille toimijoille kansalaisista, järjestöistä, paikallis- ja keskushallintoon.

Miksi näitä yhteisiä ponnistuksia kannattaa jatkaa? Juuri siksi, että ne ovat yhteisiä. Euroopan ja maailman muutokset, kriisit ja pelot tuntuvat entistä uhkaavammilta, jos meillä ei ole luontevaa kontaktia hallintojen ja ihmisten välillä. Lopputulokset, kuten tämänkin strategia, ovat väistämättä kompromisseja, joissa kunkin osallistujan kynänjälkeä voi olla vaikea erottaa.

Siis: Jätetäänkö strategia-asiakirja hyllyyn pölyttymään vai tarrataanko kiinni ja sovelletaan? Se taitaa riippua meistä itsestämme. On y va!

Ulla Salmela
yli-intendentti
Museovirasto

Lisätietoa: http://www.coe.int/en/web/culture-and-heritage/strategy-21

(10.4.2017)

Etusivu

Arkisto

Linkit

Sitähän se kaikki on: kansainvälistä strategiatyötä ja kompromisseja Euroopan neuvostossa

Eurooppalaista kulttuuriperintöstrategiaa valmisteleva asiantuntijatyöryhmä työssään. Kuva: Ulla Salmela, Museovirasto.