![]() | ![]() | ||||
Tähän blogiin kirjoittavat Museoviraston pääjohtaja ja muut asiantuntijat kulttuuriperintöalan ja museoalan asioista ja ilmiöistä.EtusivuArkisto2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 LinkitMuseoviraston verkkosivut Museovirasto Facebookissa | Valinnat ja vaikuttaminen puhuttavat Euroopan arkeologeja
2 kommentti(a)Kommentoin Tuijan kirjoittamaa, olematta arkeologi tai tutkija: Minusta blogin viesti on, että valintoja kannattaa joka tapauksessa tehdä. Myös koska niitä joudutaan tekemään. Mieluusti siis mahdollisimman tietoisesti ja perustellusti? En ósaa ajatella, että 'viranomaisarkeologia' (?)pyrkisi rajoittamaan muiden toimintaa. Tai että ainakaan Museovirasto haluaisi pelkistää arkeologeja kaivausteknikoiksi. Sirkka-Liisa ja Marianna peräänkuuluttavat minusta lisää strategisuutta ja ohjelmallisuutta, eivät kuitenkaan kiveen hakattua strategiaa. Sellaisiahan joskus muinoin tehtiin mutta ainakin Museoviraston osalta taisivat pysähtyä omaan mahdottomuuteensa (epärealistisuuteensa). Mutta saatan olla väärässäkin. Kirjoittajat nimenomaan kaipaavat mukaan koko arkeologiyhteisöä. Minusta Museovirasto on jo hyvän aikaa pyrkinyt toiminnassaan tällaiseen avoimuuteen ja vuorovaikutteisuuteen. Mikko Härö 8.5.2017 13:57 Kun kerran kommentteja ja mielipiteitä kysyttiin, tässä joitakin, koskien nimenomaan kirjoituksessa mainittuja kansallisia tutkimusstrategioita. Ensinnäkin totean, että kirjoitus on – ymmärrettävistä syistä – laadittu viranomaisarkeologian näkökulmasta. On syytä kuitenkin muistaa, että näkökulmia on muitakin. Viranomaisarkeologian kannalta saattaa olla jopa hyväksi laatia erilaisia strategioita tutkimuksen kohdistamiseksi. Strategiat kuitenkin väistämättä myös rajoittavat tutkimusta. Niin kuin kirjoituksessa sanottiin, ne pohjautuvat olemassa olevaan tietoon ja pyrkivät paikkaamaan tiedossa olevia aukkoja. Tässä lähdetään siis oletuksesta, että tiedämme, mitä haluamme tietää. Lähtökohta on hyvä, mutta ei riittävä, sillä se sulkee pois kaiken, jota emme vielä tiedä haluavamme tietää: voimme saada vain tuloksia, joita osaamme odottaa. Yllätyksille ja innovatiivisuudelle sen sijaan jää vähän sijaa. Todella uuden tiedon tuottaminen edellyttää mahdollisuutta ajatella ”laatikon ulkopuolelta”. Kärjistäen tilannetta voisi verrata inventointiin, joka kohdistetaan yksinomaan tietyille rantakorkeuksille, koska sieltä ne asuinpaikat ennenkin ovat löytyneet. Olemassa olevaan tietoon pohjautuva inventointistrategia rajaa mahdolliset löydöt niihin samoihin, joita on aina ennenkin tehty, ja estää uudenlaisen tiedon esille saamisen. Voidaan myös ajatella, että Hollannin esimerkin kaltaiset strategiat ylhäältä annettuine tutkimuskysymyksineen tietyllä tavalla loukkaavat kenttätöitä suorittavan arkeologin älykkyyttä ja koulutusta ja ”alentavat” hänet kaivausteknikon tasolle. Korkeakoulututkinto on kenttäarkeologille kohta tarpeeton – kaivausteknikoita saadaan halvemmalla ammattikorkeakuluista. Viranomaisarkeologian lisäksi Suomessa harjoitetaan onneksi vielä myös puhdasta tieteellisistä lahtökohdista kumpuavaa arkeologista tutkimusta, johon ylhäältä annetut tutkimusstrategiat eivät mielestäni sovi. Pahin, mitä tällaisesta strategiatyöstä voi seurata, on oletus, että myös muun kuin viranomaisarkeologian on taivuttava viranomaistyötä varten luotuihin strategioihin. Jos tutkimuslupien saamisen kriteerinä aletaan käyttää sitä, miten hyvin ehdotettu tutkimus istuu viranomaistyötä varten luotuun strategiaan, seurauksena on tutkimuksen näivettyminen ja edellä kuvaamani tilanne, jossa saamme vain tuloksia, joita jo osasimme odottaa. Se ei liene kenenkään – kaikkein vähiten arkeologisen tutkimuksen – etu. Lopuksi pieni kommentti maamme taloudelliseen tilanteeseen ja sen vaikutukseen arkeologisen tutkimuksen edellytyksiin: on vaikea uskoa, että Suomen taloudellinen tilanne olisi nykyään oleellisesti huonompi kuin vaikkapa sata vuotta sitten. Kysymys on priorisoinnista, siitä, mitä yhteiskuntamme pitää tärkeänä ja rahoittamisen arvoisena. Tämä on puhtaasti poliittinen kysymys ja nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa sivistyksen ja historiallisen perspektiivin merkitys on johtajiltamme täysin kadonnut, siihen voidaan vaikuttaa vain ruohonjuuritasolla. Arkeologinen tieto on tehtävä kiinnostavaksi suurelle yleisölle, tai ainakin riittävälle osalle suurta yleisöä, että sillä on vaikutusta poliittisiin päättäjiin. Tässä asiassa kirjoittajien peräänkuuluttamalla viestinnällä on tietysti valtava merkitys. Tuija Rankama 7.5.2017 18:14 |