Onko kontrollin aika ohi?

Vuosittainen, kulttuuriperintöalan yhteistyöhön, avoimiin sisältöihin ja tietoon keskittyvä seminaari Sharing is Caring järjestettiin Kööpenhaminassa 2.10.2015 otsikolla Right to Remix? Punaisena lankana oli taiteen ja kulttuurin remiksaus eli uudelleen muokkaus, ja puheenvuorot keskittyivät erityisesti kulttuuriperintöaineistojen käyttöön ja tekijänoikeuksiin. Seminaariyleisö tuntui olevan yhtä mieltä siitä, että nykyiset, aineistojen käyttöä rajoittavat eurooppalaiset tekijänoikeuslait ja -säädökset eivät kohtaa nykyisiä kulttuuriperintöaineistojen käyttötarpeita.

Kenelle aineistoja digitoidaan?

Paneelikeskustelu keskittyi nykytaiteen ja digitaalisen median tekijänoikeuskysymyksiin. Keskustelua moderoi lakimies Martin von Haller Grønbæk (vas.). Keskustelijoina taiteilija Peter Ravn, lakimies Bo Tieldal, taiteilija Filip Vest, Creative Commons -asiantuntija Henrik Chulu ja yksikönpäällikkö Mathilde Schytz Marvit. Kuva: CC BY-SA 4.0 Janne Tielinen.

Miten museot, kirjastot ja arkistot voivat edistää historiallisten lähdeaineistojen uudelleenkäyttöä? Kuinka eri instituutioiden valinnat vaikuttavat ihmisten tapaan hyödyntää digitaalisia sisältöjä? Näitä kysymyksiä käsitteli professori Melissa Terras (University College London, Centre for Digital Humanities) käytännönläheisessä ja päivän teemoja pohjustaneessa keynote-puheenvuorossaan.

Terrasin mukaan kuva-aineistoja hyödynnetään jatkuvasti yksityisessä ja jopa kaupallisessa tarkoituksessa, eikä kuvien alkuperää useinkaan ilmoiteta. Muistiorganisaatiot toimivat kuitenkin täysin eri periaatteella. Niiden toimintaa ohjaa tekijänoikeuslainsäädäntö, joka rajaa vapaasti saatavilla olevaa ainestoa ajallisesti. Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa tekijänoikeus on voimassa, kunnes tekijän kuolinvuodesta on kulunut 70 vuotta. Terras nosti esille, että käytännössä kaiken viktoriaanisen ajan jälkeen tuotetun aineiston käyttö on siten rajoitettua, oli aineisto käyttäjän näkökulmasta miten kiinnostavaa tahansa. Hän myös kärjisti, että huolimatta siitä tarjoaako museo tiettyjä aineistoja, ihmiset joka tapauksessa käyttävät kuvia, jotka leviävät verkossa.

Hollantilainen Creative Commons -lisenssien asiantuntija Maarten Zeinstra (Kennisland) esitti ratkaisumalleja tiukkojen tekijänoikeusperiaatteiden ja kuvien vapaan levittämisen rajapinnan löytämiseksi. Käytössä olevat laitteet kehittyvät jatkuvasti, mikä tarkoittaa, että myös vapaasti saatavilla olevilta kuvilta vaaditaan suurempia resoluutioita. Heikkolaatuisille kuville ei yksinkertaisesti ole kysyntää.

Zeintra esitteli myöhemmin tänä vuonna julkaistavan työkalun (http://embedr.eu), jolla halutaan helpottaa kuvien uudelleenkäyttöä siten, että kuvien metatiedot säilyvät. Muun muassa Europeana-hakuihin soveltuva työkalu on suunnattu käyttäjille, jotka etsivät muistiorganisaatioiden tarjoamaa vapaasti käytössä olevaa, korkealaatuista kuva-aineistoa esimerkiksi omille verkkosivuilleen. Kuvien saatavuutta edistävä, mutta samalla niiden metatiedot säilyttävä työkalu tarjoaa uudenlaista, käyttäjälähtöistä kontrollia aineistojen käyttöön. Sekä Terras että Zeinstra kannustivat museoita etsimään ja kokeilemaan uusia keinoja kuvien saatavuuden parantamiseen yhdessä käyttäjien ja tietojärjestelmien kehittäjien kanssa. Vain tekemällä ja kokemusten kautta voidaan saavuttaa luottamus museoiden ja käyttäjien välille sekä löytää molempia osapuolia tyydyttäviä toimintatapoja.

Selkeyttä sääntöihin

Tekijänoikeuslainsäädännön kompleksisuus kiteytyi ranskalaisen, Googlellatekijänoikeusasiantuntijana työskentelevän Cédric Manaran puheenvuorossa. Manaran mukaan EU:n tekijänoikeuksia käsittelevässä direktiivissä (2001) on 20 vapaaehtoista tekijänoikeuksia säätelevää rajoitusta, joita jäsenvaltiot voivat tarkentaa itse. Tämä tarkoittaa, että kullakin jäsenvaltiolla on yli miljoona mahdollisuutta soveltaa direktiiviä. Suomella on käytössä näistä rajoituksista 13.

Manaran esityksen ydin oli ajatus siitä, että tekijänoikeussäädökset ovat nykymuodossaan monimutkaiset ja perustuvat aikaan, jolloin luovaa työtä tekivät vain harvat. Hän kertoi, että tekijänoikeus on eksklusiivinen oikeus, jonka rikkomisesta voi seurata isojakin sanktioita. Teknologian kehittyminen on kuitenkin muuttanut tekijänoikeuksiin liittyvää juridista asetelmaa. 99 % kaikista otetuista kuvista on tavallisten ihmisten ottamia, ja suuri osa heistä on tiedostamattaan kuvien oikeuksien haltijoita. Lainsäädäntö ei ole seurannut teknologiaan ja sen käyttöön liittyvää kulttuurista murrosta, mistä syystä kulttuuri-instituutiotkaan eivät ole pystyneet varautumaan aineistojensa vapaan käytön muutoksiin. Manaran ydinsanoma oli yksiselitteinen: ”Make Copyright Simple!”.

Myös seminaarissa puhunut tutkija Eva van Passel (Vrije Universiteit Brussel) sivusi aihetta omassa keynote-puheessaan. Hän painotti, että museoyleisön rooli on muuttumassa kävijöistä yhä enemmän käyttäjiksi, jotka osallistuvat palvelujen ja sisällön tuottamiseen ja levittämiseen. Siten kulttuuri(perintö)instituutioiden on määriteltävä roolinsa uudelleen suhteessa digitalisoituvaan toimintaympäristöön.

Elämme murroksen aikaa

Seminaarin paneelikeskustelu ja siihen liittyneet yleisökommentit antoivat vahvan viestin siitä, että muistiorganisaatioiden tulee aktiivisesti etsiä uusia mekanismeja kulttuuriperintöaineistojen saatavuuden parantamiseen tekijänoikeudet huomioiden. Suuri osa osallistujista kannatti nykyisen, aineistojen käyttöä kontrolloivan tekijänoikeusjärjestelmän haastamista ja uudistamista.

Kontrolliin liittyvät kysymykset ovat olleet esillä museoalalla myös muissa yhteyksissä. Esimerkiksi Helsingissä 24.–25.9.2015 järjestetyillä Museoalan Teemapäivillä ryhmätyöskentelynä toteutetussa aamiaiskeskustelussa käsiteltiin ICOMin laatimien museotyön eettisten sääntöjen (http://finland.icom.museum/etiikka.html) uudistamista. Keskustelussa nostettiin esiin kysymys siitä, ovatko nykyiset eettiset säännöt jo liiankin rajoittavat. Uudelta säännöstöltä toivottiin lähestyttävämpää muotoa – eettinen henki lakitekstinkaltaisen koodiston sijaan. Sama tematiikka heijastui myös Sharing is Caring -seminaarin tekijänoikeuksia käsitelleistä keskusteluista. Yksityiskohtaisten sääntöjen sijaan toivotaan siis yleistajuisempia, helpommin sovellettavia ohjeita, jotka ennemmin tukevat luovaa museotyötä kuin itseisarvoisesti sääntelevät sitä.

Onko kontrollin aika siis väistymässä? Ainakin sen muodot näyttäisivät olevan muuttumassa. Esimerkiksi uudenlaiset, kuvien metatiedot säilyttävät upotustyökalut ovat hyvä esimerkki palveluista, joilla käyttäjä voi saada kuvat vaivatta käyttöönsä, mutta joilla samalla varmistetaan kuvien alkuperätietojen säilyminen. Museotoimijoiden keskuudessa vallitsee konsensus siitä, että kulttuuriperintö tulee nähdä yhteisenä hyvänä.

Sharing is Caring -seminaari nojaa periaatteeseen siitä, että museoiden, arkistojen ja kirjastojen tulee edistää kulttuuriperintöaineistojen avaamista ja niiden vapaampaa käyttöä uusien palvelujen ja sisältöjen tuottamista varten, mutta myös esimerkiksi pienyrittäjyyttä tukevissa tarkoituksissa. Päivä vahvisti ajatusta museoiden roolista toimia tulevaisuudessa yhä enemmän tämän periaatteen mukaisena mahdollistajana.

Aura Kivilaakso, erikoisasiantuntija
Janne Tielinen, erikoisasiantuntija
Museovirasto

Sharing is Caring 2015: http://sharecare.nu/

Sanderhof, Merete (ed.) 2014. Sharing is Caring. Openness and sharing in the cultural heritage sector. Copenhagen: Statens Museum for Kunst.

Laura Sillanpään blogikirjoitus AvoinGLAM-verkoston sivuilla: Tanskalaiset kulttuuriaineistot innokkaassa käytössä Hack4DK:ssa.

(14.10.2015)

Etusivu

Arkisto

Linkit

Onko kontrollin aika ohi?

Kenelle aineistoja digitoidaan?

Selkeyttä sääntöihin

Elämme murroksen aikaa