Etusivu
Arkisto
2020
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
Linkit
Museoviraston verkkosivut
Museovirasto Facebookissa
Digitoija tekee arvokasta museon perustyötä
| Vuodesta 1997 lähtien opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut ns. Myytti-avustuksia museoiden kokoelmien digitointiin. Aluksi digitointityötä tehtiin vain manuaalisen kokoelmaluetteloinnin rinnalla. Vuodesta 2002 lähtien kulttuuriperinnön digitointia alettiin miettiä yhteisprojektina kirjastojen, arkistojen ja museoiden kesken. Rahoituksen määrä kasvoi. Nyt 2000-luvulla digitointeihin on saatu hyvin rahoitusta ja monet nuoret ovat päässeet museoalalle digitointiprojektien kautta. |  Liisa Kunnas digitoi Suomen kansallismuseon rahakammion kokoelmia. Kuva: Liisa Tuomikoski, Museovirasto |
| Kokoelmat ovat museoiden olemassaolon perusta. Kokoelmien hoito ja hallinta on museoiden perustyötä, mutta museoiden henkilökunnasta vain harva ehtii sitä tekemään. Tärkeä kokoelmatyö jää usein muun toiminnan, kuten näyttelyiden teon jalkoihin. Kokoelmanhallinnan perustyötä museoissa tekevätkin nykyään pääasiassa määräaikaiset digitoijat. Ilman valtion avustusmäärärahoja tämä työ olisi jäänyt tekemättä. Digitointiprojekteihin myönnetyt rahat ovat olleet korvaamaton apu monen museon ja muun muistiorganisaation kokoelmien hoidossa. Digitoijat ovat pätkätyöläisiä. He tallentavat esine-, kuva- ja arkistoaineistoa museoiden sähköisiin kokoelmanhallintajärjestelmiin. Digitoijat ovat koulutettua väkeä. Heille karttuu tietoa digitoitavista kokoelmista ja taitoa työn teknisestä toteuttamisesta. Tämän pääoman he vievät työsuhteen loputtua mukanaan. Tuleekin mieleen, kuinka museoiden kokoelmatyön sitten käy, jos opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät digitointimäärärahat joskus loppuvat? Olisiko museoiden syytä miettiä organisaatioitaan uudelleen niin, että kokoelmien hoitoon palkataan enemmän vakituista henkilökuntaa ja muista toiminnoista, vaikka edes väliaikaisesti, tingitään? Ilman riittävää kokoelmien hoitoa museoilla ei tulevaisuudessa ole omiin kokoelmiin perustuvaa näyttelytoimintaa. Ainakin kokoelmien alkuperäisaineisto on huonommin ja vaikeammin käytettävissä. Esineiden ja kuvien digitointi on käsityötä. Kontekstitiedot on yksitellen kirjoitettava kokoelmanhallintajärjestelmään. Usein tässä työvaiheessa tietoja tarkistetaan, tekstiä editoidaan ja lisätietoa haetaan. Tämä vie aikaa. Museoiden kokoelmista on järjestelmiin siirretty vain pieni murto-osa. Herää kysymys, voidaanko puhua edes kokoelmanhallinnasta, jos vain osa kokoelmista löytyy kokoelmanhallintajärjestelmästä? Eikö idea kokoelmien hallinnasta jää torsoksi, jos suurin osa kokoelmista ei ole sähköisten järjestelmien hakujen piirissä? Kokoelmien luettelointivajeesta on keskusteltu viime aikoina. Kokoelmat kasvavat nopeammin kuin mitä niitä saadaan luetteloitua. Digitoimattomien objektien määrä siis kasvaa kokoajan – ei vähene. Jokin ratkaisu asiaan pitäisi löytyä. Ratkaisuksi on ehdotettu pikaluettelointia, joka sanana kuulostaa monen kokoelmaihmisen korvissa pahaenteiseltä. Voisiko asiaan olla muun tyyppistä ratkaisua? Digitoinnin tai tuttavallisemmin luetteloinnin tasostahan harva haluaa luopua. Kuitenkin aika on meitä vastaan. Yksi ratkaisu voisi olla hierarkkinen luettelointi? Hierarkkinen luettelointi on tuttua arkistoista ja sitä on jonkun verran käytetty valokuvakokoelmissa, mutta ei juurikaan esinekokoelmissa. Ehkä nyt olisi oikea aika tutkia tämä mahdollisuus. Hierarkkinen luettelointi ei tarkoita huonoa tai pikaista luettelointia, mutta sillä voisi saada haltuun suuria massoja edes jollakin tavalla, ilman että luetteloinnin laatu sinänsä kärsisi. Hierarkkinen kokoelmanhallinta on kuin sisällysluettelon tekemistä. Lähdetään suurista kokonaisuuksista, ikään kuin pääotsikoista, edetään kohti alaotsikoita ja lopulta päädytään yksittäiseen asiaan. Esine- tai kuvakokoelmissa tämä tarkoittaisi esimerkiksi yhden hankintakokonaisuuden, hankintaerän, tai suurten aihealueiden tallentamista ensin. Siitä objektien luettelointi / digitointi voisi edetä aina tarpeen vaatiessa kohden pienempiä kokonaisuuksia ja lopulta päädyttäisiin yhteen yksittäiseen objektiin. Nykytekniikalla tarvittavat tiedot siirtyisivät yksittäisen objektin tietoihin jo melko sujuvasti. Tällöin digitointivauhti parhaimmillaan nopeutuisi nykyisestään ja samalla meillä olisi käsitys myös kokonaisuuksista. Ilman lisätyövoimaa tai vakituisen henkilökunnan panostusta ei tosin hierarkkisellakaan luetteloinnilla saada ihmeitä aikaan. Museoesineiden ja kuvien digitointi tulee tarvitsemaan aina koulutetun ammattilaisen työpanosta. Nina Repo Digitointipäällikkö Museovirasto, Arkisto- ja tietopalvelut -osasto (14.4.2014) | |
| Twiittaa |