Etusivu
Arkisto
2020
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
Linkit
Museoviraston verkkosivut
Museovirasto Facebookissa
Tapaus Espoon kultasormus
| Viime päivinä on mediassa ollut esillä Museoviraston tekemä päätös Espoosta löydetyn kultasormuksen lunastuksesta. "Mittaamattoman" arvokkaasta sormuksesta maksettiin löytäjälle 500 euron lunastussumma. "Halvalla meni ", totesi löytäjä. Lehtijuttuja seuranneen kirjoittelun perusteella moni oli samaa mieltä. Kommenteissa kannustettiin tulevia esinelöytäjiä rikkomaan lakia, antamaan väärät löytötiedot ja kauppaamaan esineet ulkomailla. Kommenttien perusteella näyttäisi siltä, että monen mielestä on täysin hyväksyttävää myydä meille kaikille kuuluvaa kansallisomaisuutta ja ottaa rahat omaan taskuun. |  Keskustelua herättänyt sormus (KM 39539) tullaan näkemään lähitulevaisuudessa Espoon kaupunginmuseossa. Sormus on peräisin luultavasti 1300-luvun jälkipuoliskolta.Kuva: Stina Björklund, Museovirasto |
| Museoviraston oikeus lunastaa maasta löytyneet, yli 100 vuotta vanhat esineet, joiden omistajaa ei tiedetä, perustuu Muinaismuistolakiin. Sen 2. luvussa säädetään irtaimista muinaisesineistä. Laki on varsin yksiselitteinen. Lunastusoikeus koskee esineitä, joita ei voi liittää aiemmin tunnettuun kiinteään muinaisjäännökseen. Tunnetusta muinaisjäännöksestä peräisin olevat esineet kuuluvat lunastuksetta valtiolle. Metallinilmaisimella löydetyt muinaisesineet eivät ole löytäjän omaisuutta. Museovirasto ei siis osta esineitä, vaan löytäjälle maksetaan lunastussummana korvaus esineen toimittamisesta kokoelmiin. Löytäjä voi halutessaan myös lahjoittaa esineen. Lunastetut ja lahjoitetut muinaisesineet talletetaan osaksi Suomen kansallismuseon arkeologisia kokoelmia eli Suomen kansalliskokoelmaan. Kokoelmia ja niiden esineitä ei myydä, vaan niitä vaalitaan, jotta ne säilyvät tuleville sukupolvillekin. Jokaiselle lunastettavalle esineelle määritellään lunastussumma. Summaan vaikuttaa mm. esineen tyyppi, ajoitus, kunto, harvinaisuus ja sen löytötietojen tarkkuus. Lisäarvoa esine saa, jos sen avulla päästään kiinni aiemmin tuntemattomaan kiinteään muinaisjäännökseen. Esineen lunastussumma määräytyy siis pitkälti sen tutkimuksellisen arvon mukaan. Jalometallien kohdalla minimilunastussummasta on säädetty Muinaismuistolaissa (jalometallin arvo x 1,25). Espoon sormuksen lunastussumma määräytyi samoin perustein. Minimisumman päälle laskettiin yli neljänneksen korotus edellä mainitut kriteerit huomioiden. Löytäjä ihmetteli, miksei Museovirasto perustellut päätöstä mitenkään hänelle lähetetyssä päätösasiakirjassa. Käytännön mukaan hallinnollisessa päätöksessä ei ole mukana perusteluja tai lisätietoja esineestä. Jos sormuksesta olisi ollut uutta tietoa annettavaksi, olisi siitä kerrottu löytäjälle henkilökohtaisesti. Sormusta ei ole kuitenkaan ehditty vielä tutkia tarkemmin. Päätös on Museoviraston linjan mukainen. Jos Museovirasto olisi lunastanut sormuksen normaalia huomattavasti korkeammalla summalla, olisi se ollut epäoikeudenmukaista muita metallinetsinharrastajia ja muita irtolöydön tehneitä kohtaan. Pelkästään esineen materiaali ei tee siitä tutkimuksellisesti arvokkaampaa. Myös pieni pronssispiraalin pala saattaa olla merkittävä löytö, jos sen avulla löydetään vaikkapa uusi kalmisto. Näin vaatimatonkin esine voi avata meille aivan uuden näkymän menneisyyteen. Sellaista arvoa ei voi mitata rahassa. Metallinetsintä ja yhteisen omaisuuden vaaliminenMuseovirasto on valtion virasto ja sen toiminta rahoitetaan verovaroin. Lunastuksiin käytettävissä oleva budjetti on varsin rajallinen, 5000 euroa vuonna 2014. Metallinetsintäharrastus taas on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Laitteiden hinta on laskenut ja tekniikka kehittynyt. Uusia harrastajia tulee jatkuvasti. Myös Museovirastoon toimitettavien maalöytöjen määrä on moninkertaistunut parin vuoden sisällä. Kun uusia esinelöytöjä tulee lunastettavaksi kiihtyvällä tahdilla, on tasapainottelu oikeudenmukaisten lunastussummien ja budjetissa pysymisen välillä haastavaa. Pienistä resursseista huolimatta kaikki löydöt käsitellään samanarvoisina. Niitä tutkivat eri alojen asiantuntijat ja selville saatu tieto jaetaan myös löytäjälle, jos hän on siitä kiinnostunut. Kokoelmiin otetaan käytännössä kaikki esihistorialliset esineet. Historiallisen ajan esinelöydöt voidaan tallentaa myös muihin Suomen kansallismuseon kokoelmiin. Historiallisen ajan esineistä kaikki eivät päädy kokoelmiin, vaan jotkut voidaan palauttaa löytäjälle. Palautettavia esineitä ovat esimerkiksi sellaiset, joista kokoelmissa on jo parempikuntoinen edustaja. Toisin kuin moni näyttää kuvittelevan, kokoelmiin ei haalita esineitä niiden itsensä vuoksi. Pelkkä esine kun jää varsin "hiljaiseksi", jos siitä ei ole muuta tietoa. Nimenomaan esineeseen liittyvä tieto ja sen konteksti saavat sen kertomaan omasta ajastaan. Mitä enemmän esineestä on tietoa, sitä kiinnostavampi ja arvokkaampi se on. Suurin osa arkeologisten kokoelmien kartunnasta tuleekin arkeologisen tutkimustoiminnan tuloksena, jolloin esineet ovat osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta. Ulkomailla väärin tiedoin kaupattava esine on keräilijällekin arvoton. Lisäksi se antaa virheellisen kuvan menneisyydestä. Espoon sormuksen kaltaiset löydöt houkuttelevat uusia harrastajia kokeilemaan onneaan metallietsinnässä. On hienoa, että monet heistä, kuten myös Espoon sormuksen löytäjä, ovat mukana aidosta kiinnostuksesta historiaan. Lakia ja ohjeistuksia noudattamalla metallinetsijät voivat antaa arvokasta tietoa Suomen historiasta meille kaikille. Museoviraston kokoelmiin toimitettuna esineet jatkavat tiedon jakamista myös tulevaisuudessa. Jutta Kuitunen Yli-intendentti Museovirasto, Arkisto- ja arkeologiset kokoelmat (27.1.2014) |
|
| Twiittaa |