Blogi6

Tähän blogiin kirjoittavat Museoviraston pääjohtaja ja muut asiantuntijat kulttuuriperintöalan ja museoalan asioista ja ilmiöistä.

Arkisto




2016
2015
2014
2013


Linkit


Museoviraston verkkosivut

Museovirasto Facebookissa

Helli hylkyjämme – ne ovat yhteistä omaisuuttamme


Sukeltajaliitto täyttää tänä vuonna 60 vuotta, mikä on merkkivuosi myös suomalaiselle meriarkeologialle ja hylkysukelluksen ja meriarkeologian harrastukselle. Liiton juhlavuoden kunniaksi on Kunnioita hylkyjämme! -kampanja päivitetty Helli hylkyjämme! -kampanjaksi. Se korostaa, että jokainen hylyn osa ja esine on tärkeä. Ne kertovat hylyn tarinaa, joka täydentyy sukellusharrastajien ja ammattilaisten hyvällä yhteistyöllä. Hylyt ovat yhteistä kulttuuriperintöämme, joka kuuluu kaikille.

Sukelluksen historiasta Suomessa


Ensimmäiset suomalaiset hylkysukeltajat pulahtivat Suomen kylmiin ja tummiin vesiin 1950-luvun lopulla. Innoittajana toimi Jacques Yves Cousteaun Meren salaisuudet -televisiosarja. Sen tiimoilta julkaistiin jopa suomenkielistä lehteä ja ne yhdessä toivat vedenalaisen maailman tutuksi myös Suomessa.

Cousteau ja hänen työparinsa Emil Cagnan kehittivät ensimmäisen turvallisen omavaraisen sukelluslaitteen vuonna 1943, mikä tarkoitti sitä, että sukeltaja ei ollut enää riippuvainen raskaaseen kypärään pinnalta syötetystä ilmasta, vaan hengitysilma tuli selässä olevasta paineilmasäiliöstä regulaattorin kautta. Toisen maailmansodan jälkeen taistelusukeltajien koulutus alkoi Pansiossa. Varsin pian sukeltaminen alkoi myös siviilipuolella ja - yllätys yllätys - kiinnostuksen kohteena olivat varsin pian hylyt, joita meidän vesillämme riittää. Sukeltajaliitto perustettiin vuonna 1956 ja pian sen jälkeen vuonna 1958 innokkaat harrastajat perustivat Urheilusukeltajat ry:n. Nämä kaksi olivat pitkään tavallaan sama asia, koska Urheilusukeltajat ry oli ainoa rekisteröity jäsenjärjestö Sukeltajaliitossa.

Ensimmäisiä sukelluskohteita olivat monien tuntemat Ruotsinsalmen meritaistelualueen hylyt, Borstön saaren lähelle uponnut kauppa-alus ”St. Mikael” ja Porvoon Kultakaleeriksi kutsuttu hylky. Innokkaat hylkysukeltajat olivat innovatiivisia ja rohkeita harrastuksessaan, josta osalle tuli myös työ. Uranuurtajia olivat mm. Ora Patoharju, joka kehitti myös vettyneen materiaalin konservoinnin menetelmiä, Per-Olov (Prolle) Jansson, josta tuli myöhemmin vedenalaisen suunnistuksen ja valokuvauksen edelläkävijä, Erkki Koivusalo, Boris Winterhalter ja monet muut, joiden tarinoita ja esineistöä on kerätty mm. Suomen merimuseon ja Sukeltajaliiton Sukellusmuistot talteen -kampanjassa. Kampanjan aikana kerätyt esineet kuuluvat Kansallismuseon kokoelmiin ja osa niistä on esillä Suomen merimuseon näyttelytiloissa.

Hylyt – aarrelaivoista kulttuuriperinnöksi


Kiinnostus hylkyjä kohtaan on yhtä vanha asia kuin laivatkin. Laiva oli iso investointi ja mittava rakennusprojekti. Kun Vasa-laiva upposi ensimmäisellä matkallaan Tukholman edustalle vuonna 1628, varsin pian sen jälkeen laivan kalliit pronssitykit nostettiin sukelluskellon avulla. Sanonta ”Suokoon Luoja meille hyviä hylkyjä” ei ole ihan tuulesta temmattu. Ruotsiin perustettiin Sukellus- ja pelastuskomppania jo vuonna 1729. Komppanian arkistot ovat nykyään Tukholman Krigsarkivetissa ja aivan loistava meripelastuksen ja myös hylkyjen historian lähde. Alun perin pelastuskomppania perustettiin laivojen takiloiden eli mastojen ja niiden osien pelastamiseksi, koska ne olivat kalliita hankkia ja jälleenmyyntiarvoltaan arvokkaita.

Pian huomattiin, että laivoista kannattaa pelastaa muutakin irtaimistoa ja lastitavaraa, joka sitten myytiin huutokaupalla eteenpäin. Huutokauppaluetteloista selviää, että jopa yksittäisistä vaatekappaleista on maksettu suuria summia. Kankaat ja tekstiilien väriaineet olivatkin iso myyntiartikkeli Suomenlahden merikaupassa ja vain harvojen saatavilla. Hylkytavaran myynti mahdollisti tavaran hankkimisen ehkä niillekin, joilla ei olisi muuten ollut sellaiseen mahdollisuutta. 1700-luvulla esimerkiksi laadukkaiden kankaiden ja tiettyjen värien käyttö oli rajattu vain ylemmille kansanluokille. Tässä suhteessa maailma on muuttunut tasa-arvoisemmaksi, vaikka halu saada jotakin kalliimpaa ja hienompaa kuin toisella tuntuu historian näkökulmasta olevan ikiaikaista.

Sukeltajat ovat paljon vartijoina


Kaikilla hylyillä on myös tarina, jonka sisältö rakentuu laivasta ja sen sisältämästä irtaimistosta, esineistä ja kaikista niistä havainnoista, joita arkeologian ja luonnontieteen keinoin voidaan löytää. Joskus laivanhylky voidaan yhdistää arkistolähteisiin, kuten esimerkiksi Vrouw Marian ja linjalaiva Kronprins Gustav Adolfin tapauksissa. Useat hylyt ovat kuin palapelejä, joiden palat ovat sekaisin tai osa on mennyt hukkaan. Jos jokin palapelin palanen katoaa tai siirtyy alkuperäiseltä paikaltaan, niiden tulkintakin muuttuu ja tarina vääristyy. Sukeltajilla on iso vastuu hylkyjen säilyttäjinä ja niiden tarkkailijoina. Hylyistä ei pidä kerätä matkamuistoja, ei edes sitä pientä mitätöntä puupalasta tai yhtä musketin kuulaa satojen kuulien joukosta. Jokainen osa laivanhylystä kertoo oman pienen osansa tarinasta, ja arkeologian ja luonnontieteen menetelmien avulla niistä saadaan paljon erilaista tietoa.

Muinaismuistolaki suojaa laivalöydön kokonaisuutena esineineen, eikä niitä tule erottaa toisistaan. Suomessa sukeltajien kurssimateriaaliin ja sukelluksen oppikirjoihin sisältyy myös lainsäädäntöön ja muinaisjäännöksiin liittyvää tietoa. Sukeltajaliitto ja sen jäsenseurat ovat tärkeitä tiedon levittäjiä ja valistajia ja tämän työn seurauksena suurin osa sukeltajista suhtautuukin hylkyihin kunnioittavasti ja säilyttävällä asenteella. Hylyt ovat harvojen saavutettavissa, siksi on hienoa, että moni sukeltaja on innostunut vedenalaisesta valo- ja videokuvauksesta ja jakaa näin elämyksiä ja tietoa myös niille, jotka eivät sukella.

Maailmalla hylkyjä ryöstellään systemaattisesti – meillä yksittäistapauksia


Jotta ei annettaisi tilanteesta liian ruusuista kuvaa, on kuitenkin selvää, että Helli hylkyjämme -kampanjalle on jatkuvasti tarvetta. Kansainvälisellä tasolla arkeologisten esineiden salakuljetus ja laiton kauppa ovat edelleen maailmanlaajuinen ongelma ja usein osa isompaa rikollisen toiminnan verkostoa. Ammattimaisessa toiminnassa arkeologisilta löytöpaikoilta tai esimerkiksi hylyistä otetaan valikoiden esineitä, jotka ovat rahalliselta arvoltaan merkittäviä ja jotka ovat hyvin säilyneitä. Hylkyjen osalta tällaiset kaupankäynnin kohteet ovat usein jalometalliesineitä ja posliinia.

Nykyään esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan aikaisia hylkyjä ryöstellään systemaattisesti. Etelä-Kiinan merellä on lukuisia tapauksia, joissa esimerkiksi hollantilaisia Itä-Intian kauppakomppanian alusten ja kiinalaisten kauppa-alusten hylkyjä on tyhjennetty systemaattisesti ja lasti on myyty antiikkimarkkinoilla. Tämä on luonnollisesti johtanut vastatoimiin ja esimerkiksi Kiina on reagoinut kulttuuriperintönsä katoamiseen tiukentamalla lainsäädäntöä ja myös valvontaa. Myös Englannissa kuohuu tällä hetkellä, kun hollantilainen ”pelastuskomppania” tyhjentää englantilaisten ensimmäisen maailmansodan aikana Tanskan aluevesien lähistölle uponneita sotalaivoja, joiden mukana hukkui tuhansia sotilaita ja merimiehiä.

Suomen aluevesillä voidaan puhua yksittäisistä historiallisiin laivanhylkyihin kohdistuneista kajoamistapauksista ja kaikesta valistuksesta huolimatta näitä tapauksia tulee ilmi joka vuosi. Huhutaan, että esimerkiksi St. Mikaelin hylystä nostetuista taskukelloista osa onkin päätynyt myyntiin ja että hylystä on myös nostettu Meissen-posliinia luvatta. Paitsi että tällainen toiminta on laitonta, se myös tuhoaa löytökokonaisuuden ja kadonneisiin esineisiin ja niiden kontekstiin liittyvää tietoa katoaa lopullisesti.

Tietoa tallennetaan ja täydennetään


Kulttuuriperintö on yhteistä perintöämme, eikä ole tarkoitettu esimerkiksi yksityisen keräilijän vitriiniin. Joskus on myös tullut ilmi tapauksia, jossa antiikkiliikkeisiin tai yksityiselle keräilijälle on päätynyt esineitä, joiden voidaan olettaa olevan hylystä peräisin tai on kerrottu jonkun myytävän esineen liittyvän johonkin tunnettuun hylkyyn, vaikka siitä ei ole mitään todisteita. Kaikki tapaukset eivät varmastikaan tule ilmi. Hylkyjä on paljon ja niiden valvonta on vaikeaa. Kansallinen lainsäädäntö suojaa kulttuuriperintöä Itämeren alueella, mutta kehittämisen varaa on aina.

Kulttuuriperintö on yhteistä. Paikkojen merkitys sekä maalla että merellä pohjautuu ajan kerrostumiin, muistiin, menneisiin, nykyisiin ja tuleviin tapahtumiin. Menneisyydestä olisi suotavaa oppia hyvässä ja pahassa. On kummallista, että vaikka tietoa on enemmän, ihminen tekee toistuvasti hyvin samankaltaisia asioita kuin esimerkiksi 200 vuotta sitten. Asioiden ja ilmiöiden jatkumo olisi hyvä huomata ja tiedostaa, ja siinä kulttuuriperinnöllä on iso merkitys.

Toisaalta jos tietoa ei jaeta, eikä tarinoita kerrota, on vaikeaa tehdä suojelusta mielekästä. Arkeologian, historian ja luonnontieteiden ammattilaisia tarvitaan, jotta hylyissä oleva tieto saadaan kerrottua faktoina ja niistä tulkittuna tietona ja tarinoina, joita voidaan tulevaisuudessa täydentää tai uuden tiedon karttuessa jopa muuttaa. Sukeltajia tarvitaan tekemään havaintoja, ottamaan valokuvia ja videoita, seuraamaan hylkyjen tilaa ja etsimään uusia hylkyjä, ja myös keräämään tietoa hylyistä. Moni harrastaja on niin omistautunut hylkyjen tutkimukselle, että myös arkistotutkimuksen taidot ovat karttuneet ja tietoa siitä, mistä ja keneltä tietoa voi kysyä. Voi myös olla, että tutkimusmenetelmien kehittyessä jokin uusi analyysi tai tiedon uudelleen arviointi muuttaa tarinaa radikaalistikin tai joudumme ehkä jopa palaamaan taaksepäin tarinassa, mutta sehän on juuri tutkimuksen rikkautta. Ei hakata tarinoita kiveen, vaan annetaan hylkyjen kertoa ja myös päivittää niitä meidän tutkijoiden ja sukeltajien avustuksella.

Helli hylkyjämme -kampanja muistuttaa hyvistä tavoista ja yhdessä toimimisesta


Hitaalle, luonnollisiin biologisiin ja fysikaalisiin prosesseihin liittyvälle hajoamiselle emme yleensä voi mitään, mutta ihmisen toimintaan on voitava vaikuttaa niin, että ylpeydenaiheemme, erityislaatuinen vedenalainen kulttuuriperintö säilyy nyt ja myös huomenna. Asioiden säilyttäminen jälkipolville on herkästi toistettu lause, joka jää myös yhtä helposti merkitykseltään tyhjäksi. Mitä sillä tarkoitetaan?

Sukeltajat sukeltavat hylyissä tänään, huomenna, ensi viikolla ja tulevana kesänä. Tämän takia halusimme päivittää jo yli vuosikymmen sitten aloitetun Kunnioita hylkyjämme -kampanjan tähän päivään. Hylkyjen ja vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelua varten on jo luotu kansainvälisiä sopimuksia ja suosituksia. Suomi ei ole vielä ratifioinut UNESCO:n vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelusopimusta, mutta suojelua ja myös tutkimusta toteutetaan hyvin pitkälti tämän sopimuksen hengessä.

Hellitään hylkyjämme! -kampanjan on tarkoitus toimia ruohonjuuritasolla, muistutuksena hyvistä hylkysukellustavoista ja myös yhdessä toimimisen työkaluna. Tänä vuonna on Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teeman mukaisesti puhuttu paljon ”porukan paikoista” ja yhteisöllisyydestä. Sukeltajille monet hylyt ovat näitä porukan paikkoja. Osalla niistä käydään toistuvasti, varsinkin, jos sukelluskohteella on paljon katsottavaa ja se on kohtuullisen helposti saavutettavissa niin, että sinne ehtii vaikka iltadyykille.

Tähän tarpeeseen Museovirasto perusti aikanaan vedenalaisen puiston Kronprins Gustav Adolfin hylylle. Puistossa on ohjattu reitti infokyltteineen. Hylyssä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, vaikka siellä sukelletaan paljon. Veneiden kiinnityspoijujen avulla estetään vahingot, joita esim. ankkuroituminen aiheuttaa ja ohjattu reitti suojaa hylkyä. Haluamme tehdä turvalliseen sukeltamiseen soveltuvat hylyt saavutettavimmiksi ja haluamme, että niistä huolehditaan yhdessä.

Hylyistä huolehtija ei ole jokin kasvoton viranomainen tai se kuuluisa ”joku muu”, vaan koko sukeltajayhteisö mukaan lukien ammattilaiset ja harrastajat.

Helli hylkyjämme -verkkosivu

Riikka Alvik
Intendentti
Museovirasto

(10.10.2016)
Kemiönsaari Garpen
Jätä hylkyyn vain kuplia! Kuvassa Kemiönsaaren Garpenin hylky, jolle myönnettiin hoitoavustusta vuonna 2013. Hylky on poijutettu turvallista sukeltamista varten. Kuvakaappaus videolta. Kuva: Riikka Alvik, Museovirasto

Kronprins Gustav Adolf RA 058 2
Helsingin hylkypuisto Kronprins Gustav Adolfia hoidetaan säännöllisesti mm. puhdistamalla opastaulut ja köydet. Kuva: Riikka Alvik, Museovirasto

Kokkola Stockö  2016 RA 2
Kokkolan Stockön hylky näkyy myös pinnalle. Kuva: Riikka Alvik, Museovirasto

Helli hylkyjämme -verkkosivu





0 kommentti(a)


Lisää kommentti

Voit kommentoida blogin aihetta käyttämällä alla olevaa lomaketta. Sähköpostiosoitteen antaminen on vapaaehtoista ja se näkyy vain verkkosivujen ylläpitäjille. Kommentti-kentässä ei tarvitse itse laittaa rivinvaihtoja, vaan teksti rivittyy automaattisesti.

Nimi tai nimimerkki
Sähköpostiosoite
Kommentti
Roskapostitarkistus
8 + 3 = (ratkaise tämä laskutoimitus)