Blogi6

Tähän blogiin kirjoittavat Museoviraston pääjohtaja ja muut asiantuntijat kulttuuriperintöalan ja museoalan asioista ja ilmiöistä.

Arkisto




2016
2015
2014
2013


Linkit


Museoviraston verkkosivut

Museovirasto Facebookissa

Määrärahaleikkaukset murentavat suomalaista kulttuuriperintöä


Viime syksyn uutisia olivat Museoviraston määrärahojen ja museoiden valtionosuuksien leikkaukset ja niiden seuraukset. Uutisissa painottuivat museoiden sulkemiset. Museoiden avoinna pitäminen ja siihen liittyvä näyttely- ja tapahtumatoiminta on yleisölle näkyvintä toimintaa, mutta Museoviraston ja museoiden toiminta on paljon muutakin ja leikkausten seuraukset vaikuttavat koko yhteiskuntaan, myös hallitusohjelmaan kirjattuun työllisyyden turvaamiseen. Valtio saneeraa henkilöstöään kovalla kädellä ja monet virastot ovat toimintakyvyttömyyden partaalla. Rahaa on kohta vain seiniin ja kalliisiin valtionhallinnon keskitettyihin palveluihin. Tekijöitä ei ole.

Museoviraston tehtävä on huolehtia valtakunnallisella tasolla kansallisen kulttuuriperinnön säilymisestä, sen vaikutuksista sekä kulttuuriympäristön kestävästä käytöstä ja hallitusta uudistumisesta. Kulttuuriperinnön vaalimiseen sekä sen sosiaalisten ja taloudellisten hyötyjen turvaamiseen tarvitaan strategista kehittämistä, yhteiskunnallista vaikuttamista ja viranomaistoimintaa. Kulttuuriperintö on yhteistä pääomaa, jonka avulla voimme ymmärtää toimintaamme osana historiaa ja tulevaisuutta. Kulttuuriperintö on myös taloudellisesti merkittävä voimavara ja tärkeä innoituksen lähde suomalaiselle luovuudelle.

Poliitikkopaneelin ohjelma
Museovirasto vietti 130-vuotisjuhliaan marraskuussa 2014. Juhlapäivänä Sanomatalon Mediatorilla järjestettiin poliitikkojen paneelikeskustelu aiheesta Kulttuuriperintö ja talous - Kuka hyötyy? Kuka maksaa? Kahdeksan eduskuntapuolueen edustajista koostunut paneeli korosti yksimielisesti kulttuuriperinnön merkitystä kollektiivisena muistina ja yhteisöllisyyden vahvistajana. Paneeli oli myös harvinaisen yksimielinen siitä, että kulttuuriperintöalan julkinen rahoitus on säilytettävä tulevaisuudessakin. Kuva: Liisa Tuomikoski, Museovirasto

Museoalan toimintamahdollisuuksien kurjistamisella on laajat yhteiskunnalliset seuraukset


Viime vuodet ovat olleet Museovirastossa taloudellisesti hyvin raskaita ja viraston mahdollisuudet hoitaa monipuoliset ja laajat tehtävänsä ovat heikentyneet rajusti. Valtion tuottavuusvähennysten, vuoden 2012 budjettileikkauksen ja joulukuussa 2015 päättyneiden yhteistoimintaneuvottelujen tulosten seurauksena Museovirasto on menettänyt jo yli 30 % asiantuntijoistaan. Yli sata virkaa on vähennetty ja kymmeniä ihmisiä on jouduttu irtisanomaan.

Museoviraston toimintamahdollisuuksien leikkaaminen vaikuttaa laajasti yhteiskuntaan ja siitä kärsivät myös muut. Kulttuuriympäristöä koskevien lausuntojen jatkuvasti lisääntyvään tarpeeseen ei pystytä vastaamaan, kun asiantuntijoita on liian vähän, tai asioiden valmistelu kestää luvattoman kauan. Museoita suljetaan ja aukioloaikoja supistetaan. Myös arkistojen ja kirjaston toimintaa joudutaan supistamaan, mistä kärsii tutkimusedellytysten turvaaminen, jota olen paljon korostanut. Alan opiskelijat jäävät vaille harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Museoviraston määrärahojen leikkaukset ja ammatillisesti hoidettujen museoiden valtionosuuksien leikkaukset, iskevät syvälle ammatillisen museo-osaamisen ytimeen. Uhkana on ammatillisen osaamisen häviäminen ja vaipuminen vuosikymmenien takaiselle tasolle. Valtionosuutta saavien museoiden todellista tilannetta ei vielä tiedetä, mutta monet niistä ovat jo ilmoittaneet tulevista taloudellisista vaikeuksista. Tämä heikentää edelleen myös Museoviraston tilannetta, sillä viraston niukkoja resursseja on voitu vahvistaa maakuntamuseoiden kanssa solmituilla kulttuuriympäristön suojelua koskevilla yhteistyösopimuksilla. Yhteistyöstä on hyötynyt koko suomalainen yhteiskunta.

Museovirastolla ja maakuntamuseoilla on lakiin perustuva velvollisuus kulttuuriympäristön suojeluun. Kulttuuriympäristön asiantuntijat ovat mukana kaavoitushankkeissa ja antavat vuosittain tuhansia lausuntoja. Jos resursseja näistäkin tehtävistä leikataan, seuraukset saattavat olla kohtalokkaita. Kaavoitushankkeet viivästyvät ja keskeyttävät monia nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tärkeitä työllistäviä hankkeita. Museoviraston ja museoiden restauroinnin asiantuntijat ovat olleet mukana lukemattomissa peruskorjaushankkeissa pitämässä huolta kulttuuriarvojen säilymisestä. Tämäkin työ on pahasti vaarantunut tilanteessa, jossa restaurointihankkeita on yhä enemmän. Työttömyyden lisääntyminen pelkästään museoalalla ei ole siis ainoa uhkakuva. Jos valtionosuuksien leikkaukset toteutuvat, maakuntamuseoista ei ole apua arvokkaassa kulttuuriympäristön vaalimistyössä.

Merkkihenkilöiden kotien museoiminen ei ole tätä päivää


Loppuvuodesta 2015, samaan aikaan kun Museovirastossa käytiin yt-neuvotteluja toimintamenomäärärahojen 2 miljoonan euron vajeen vuoksi, maan hallitus päätti esittää 2,5 miljoonan euron rahoitusta presidentti P.E. Svinhufvudin kotitalon Kotkaniemen peruskorjaukseen ja 265 000 euroa vuodessa museon vuokramenoihin. Museovirastossa 2 miljoonan euron budjettivaje on elämänkysymys irtisanotuille työntekijöille ja Kotkaniemi-päätös on herättänyt virastossa kiihkeää keskustelua ja koettu hyvin epäoikeudenmukaisena. Erityisesti Suomen kansallismuseossa, jota Museoviraston määrärahaleikkaukset ovat luonnollisesti myös koetelleet.

Museoviraston strategiset tavoitteet ovat Suomen kansan kulttuuriperinnön säilyttämisessä. Merkkihenkilöiden kotien museoiminen ei ole tätä päivää. Museot ovat tärkeitä, mutta on puntaroitava millaisiin museoihin ja millaiseen toimintaan niukkoja ja yhä niukkenevia varoja käytetään. Myös museoiden on elettävä tässä ajassa ja kerrottava historiasta nykyaikaisilla, dynaamisilla ja vuorovaikutteisilla tavoilla.

Suomen kansallismuseo on maamme historiallinen keskusmuseo. Se on viime vuosina joutunut luopumaan jo seitsemän museokohteen avoinna pidosta. Nyt joudutaan sulkemaan Alikartano ja Urajärven kartano ja supistamaan Tamminiemen, Hvitträskin sekä Louhisaaren aukioloaikoja. Myös suunnitelmat avata yleisölle Kulttuurien museon ainutlaatuiset vieraiden kulttuurien kokoelmat Kansallismuseon yhteydessä jäävät toteutumatta juuri, kun kulttuurien kohtaamispaikalle olisi erityisesti tarvetta.

Ministeri Jaakko Numminen teki muutamia vuosia sitten aloitteen Valtiollisen historian museon perustamisesta. Uuden museon perustaminen ei ollut tuolloin eikä ole edelleenkään relevantti, koska olemassa oleviakaan museoita ei kyetä pitämään avoinna. Kun Suomen kansallismuseo 100 vuotta sitten perustettiin, sen nimi oli Valtion historiallinen museo ja sellainenhan se edelleenkin on. Suomen ja museon 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi myös Kansallismuseo haluaa uudistua. Mutta rahaa tähän museoon, jossa vierailee yli 120 000 kävijää vuodessa, ei kuitenkaan tunnu riittävään ja perusnäyttelyn uudistaminen, mikä on Kansallismuseon keskeisin itsenäisyyden juhlavuoden hanke, on vakavasti vaikeutumassa.

Pelkän olemassaolon lisäksi Kansallismuseolla tulisi olla varaa myös muuttua ja vastata nykyajan vaatimuksiin, myös valtiollisen historian ajanmukaiseen esittämiseen. Kansallismuseon nostaminen siihen rooliin, mikä kansallisella historiallisella museolla pitäisi olla, ei ole mahdollista ilman taloudellista panostusta. Nykytilanteessa on keskityttävä olemassa olevien museoiden kehittämiseen ja unohdettava uusien perustaminen.

Kohta ei ole mitä kehittää


Kulttuuriperinnön luonne korvaamattomana ja katoavana voimavarana tulisi tiedostaa, ja tahto sen hyödyntämiseen tulisi näkyä myös strategisena valintana. Museoviraston määrärahojen leikkaukset ovat heikentäneet ja heikentävät edelleen viraston toimintakykyä kansallisen kulttuuriperinnön vaalijana ja välittäjänä. Jatkuvasti heikentyneestä taloudellisesta tilanteestaan huolimatta Museovirasto on viime vuosina uudistunut vahvasti, ja sen toimintamallit ovat kansainvälisestikin arvioituna esimerkilliset. Museovirastolle on turvattava edellytykset vahvistaa kulttuuriperintömme vaikutuksia hyvinvoinnin lisäämisessä.

Valtionhallinnossa puhutaan paljon rakenteellisista uudistuksista ja virastojen yhdistämisestä. Pisimpään vireillä on ollut Museoviraston ja Suomenlinnan hoitokunnan yhdistäminen. Tämän etuja olisivat mahdollisuus yhteiseen hallintoon, restaurointiasiantuntemuksen keskittäminen, museotoiminnan ja kokoelmien keskittäminen, maailmanperintökohteen hallinnoinnin keskittäminen ja maailmanperintökohteiden valtakunnallisen koordinoinnin uudenlainen mahdollistaminen. Valtion hallinnossa on muitakin virastoja, joilla on samankaltaisia tehtäviä kuin Museovirastollakin. Tällaisiakin yhdistämismahdollisuuksia kannattaisi selvittää. Tulosohjauksen näkökulmasta olen joskus ihmetellyt, miksi Kansallisarkiston ja Kansalliskirjaston tulosohjaus on ministeriössä eri osastossa kuin Museoviraston. Puhumme usein muistiorganisaatioista, joihin kuuluvat arkistot, museot, kirjastot. Museoita koskevia asioita hoidetaan kuitenkin yhdessä teattereiden, orkestereiden ja muiden taideinstituutioiden kanssa yhdessä. Museot eivät ole taidelaitoksia. Ne ovat täysin rinnastettavissa arkistoihin ja kirjastoihin.

Virastojen yhdistämisellä voidaan saavuttaa hyviäkin tuloksia. Parhaimmillaan yhdistämiset mahdollistaisivat aikaisempaa tehokkaamman ja taloudellisemman toiminnan. Yhdistämisen matemaattisen ratkaisun pitää olla kuitenkin 1+1=3, ei 1+1=2 tai huonoimmillaan 1+1=1½.

Opetus- ja kulttuuriministeriön on tehtävä ratkaisu Museoviraston ja Suomen kansallismuseon tulevaisuudesta. Jos resurssejamme vielä vähänkin leikataan, se merkitsee toiminnan loppumista. Museovirasto on saneerattu loppuun. Laskevien talouskehysten trendi pitää saada loppumaan, jos kansallista kulttuuriperinnön kokonaisuutta halutaan valtakunnallisesti vaalia. Nykyisellä kehityksellä yt-neuvottelut toistuvat kerta toisensa jälkeen eikä Museoviraston ja Suomen kansallismuseon toimintaa voida kehittää, koska ei ole enää jäljellä mitään mitä kehittää. Mieleen nousee väistämättä kysymys, halutaanko maksaa vain instituution ylläpidosta, mutta ei siitä, että sillä olisi yhteiskunnallista vaikuttavuutta?

Kansanedustaja Erkki Tuomioja on useaan otteeseen nostanut esille nykyajan ”historiattomuuden”. Turun yliopiston poliittisen historian 50-vuotisjuhlaseminaarissa hän totesi mm.: ”Historiaa ei voida tutkia eikä harrastaa liikaa.” Ja hän jatkoi: ”Nyt tuntuu siltä, että päätöksenteolta on pohja romahtamassa, kun ei käytetä edes hallinnossa olevaa tietoa, tieteellisestä tiedosta puhumattakaan”.

Kysyn samaa kuin Erkki Tuomiojakin, vähän eri sanoilla: Onko meillä varaa menettää historiamme itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlan kynnyksellä? Suomella on kunniakas historia, josta kannattaa kertoa, josta kannattaa oppia ja jota kannattaa kunnioittaa. Se on paitsi menneisyyden myös esi-isiemme työn kunnioittamista ja kulttuuriperinnön siirtämistä tulevien sukupolvien voimavaraksi.

Juhani Kostet
Pääjohtaja
Museovirasto

(5.1.2016)




4 kommentti(a)


Meidän kannattaa muistaa että useimmat uudemmat kodit /talot pysyvät parhaiten muistissa asumalla ei museoimalla.
Sääksmäen Rapola on ihan asuinkäytössä, miksei siis Kotkaniemikin mikä ei ole perheasunnoksi ylisuuri.
Alikartano ja Hvitträski on vähän pakko pitää museona, koska ne ovat ääritaiteellisen epäkäytännölliset asumisen kautta säilyttää.
Louhisaari (+Stor-Sarvlax förstås...) taasen on korskeinta, mitä lauhkea Suomi voi esitellä.
Eli sitä kauneinta, mitä voimme puun takaa kuikuillen esitellä niin meille kuin vieraille. Laavurivistöjen ja nuotiopaikkojen esittely ympärs Suomea kun ei ole kovin monipuolista matkailun kannalta.

el Esa Ruohola 15.1.2016 10:04

Museoviraston rahoitusasema on heikentynyt jyrkästi nimenomaan Juhani Kostetin pääjohtajakaudella 2010 – 2015. Museovirasto on päällikkövirasto. On pääjohtajaviran vähättelyä esittää rahoitusaseman heikkeneminen ja sen varjolla toteutetut kulttuuriperintömme saavutettavuutta vakavasti vahingoittavat sopeuttamistoimet ikään kuin riippumattomina tavasta, jolla virkaa on kyseisenä ajanjaksona hoidettu.

Maamme hallituksen Kotkaniemeä koskeva päätös osaltaan osoittaa, ettei pääjohtaja Kostetin kirjoituksessaan esittämä perustelematon argumentti ”merkkihenkilöiden kotien museoiminen ei ole tätä päivää” lepää kovin vahvalla pohjalla. Päätös kertoo myös, että Museoviraston ja Kansallismuseon johdon toteuttamat nykyaikaiset, dynaamiset ja vuorovaikutteiset tavat toteuttaa tehtäväänsä museokentällä, (jotka tähän mennessä ovat sulkeneet jo yli puolet viraston museoista), asetetaan vahvasti kyseenalaisiksi lähes korkeimmalta valtiolliselta taholta.


Petri Lehtonen 9.1.2016 12:42

Erinomainen kirjoitus!

Samalla erittäin surullista luettavaa. Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Mitä samaan aikaan tapahtuu!?

Kansallista kulttuuria, identiteettiä ja yhteistä muistia murskataan ja oikein urakalla! On käsittämätöntä, että Museovirastoa ja kulttuurisen kehtomme vaalijaa kuritetaan näin suhteettomasti.

Se ei ole sivistyksen, wiisauden ja vahvan itsetunnon merkki. Päinvastoin, hylkäämällä kulttuuriperintömme, hukkaamme itsemme.

Tämä asia on tarkasteltava uudelleen. Kekkonenkin on kääntynyt haudassaan, kun Tamminiemi suljetaan talvikaudeksi (yksi esimerkki)!

Museoviraston taloudellinen tilanne on pelastettava. Lähes 100-vuotias Suomi ei voi kohdella näin itseään ja kansaansa.


Sakari Lauriala 5.1.2016 12:57

Juhani Kostet målaer uppe en sällsynt dyster bild av det finska museiväsendets framtid Sannolikt med all rätt, tyvärr.
Hans analys av att Museiverket och däremd Finlands nationalmuseum borde tillhöra samma resultatenhet som Nationalbiblioteket och Riksarkivet, "samhällets Minnesorganisationer" och en viktig och relevant anmärkning.Så borde ju självklart vara fallet.
Beträffande konstmuseer borde de lika självklart vara e del av resultatenheten för konstarterna, de är konstnärliga institutioner. I Sverige flyttades, delvi på vår egen begäran, Nationalmuseum med Prins Eugens Waldermasudde (som är ett konst&designmuseum) från kulturarvsenheten till enheten för konstartera på Kulturdepartementet. Rätt så. Reformen om fri entre och en generös ersättning för intäktsbortfallet till museerna som regeringe infört i år är en viktig signal om att kulturpolitiken också i eknomiskt utsatta tider spelar en viktig roll. Synd att den finska regeringen inte anser det samma.

Berndt Arell 5.1.2016 12:35


Lisää kommentti

Voit kommentoida blogin aihetta käyttämällä alla olevaa lomaketta. Sähköpostiosoitteen antaminen on vapaaehtoista ja se näkyy vain verkkosivujen ylläpitäjille. Kommentti-kentässä ei tarvitse itse laittaa rivinvaihtoja, vaan teksti rivittyy automaattisesti.

Nimi tai nimimerkki
Sähköpostiosoite
Kommentti
Roskapostitarkistus
2 + 3 = (ratkaise tämä laskutoimitus)