Yhteys yksinkertaiseen rakentamiseen on katoamassa

Lakimuutoksen jälkeen vuodesta 2013 lähtien energiatehokkuuden normit ovat koskeneet myös korjausrakentamista. Tavoitteet, rajallisten luonnonvarojen säästäminen ja ilmaston lämpenemisen estäminen ovat tärkeitä, mutta keinot ontuvat. Rakennusten muuttaminen laskennallisesti energiapihiin suoritustasoon tuottaa liiankin helposti tukun uusia ongelmia. Nykyrakentamisen tekniset ratkaisut ja laitteet eivät aina toimi yhteen vanhempien rakenteiden kanssa, eivätkä usein edes vähennä energiankulutusta.

Ilmanvaihto ja energiatehokkuus ovat jatkuvasti esillä myös suojelukohteiden korjaushankkeissa. Suojelukohteilla on kullakin oma erityinen historiallinen arvonsa, jonka säilyttämiseen olemme sitoutuneet. Silti ne ovat useimmiten varsin arkisessa käytössä ja tavoitteena onkin, että tarpeelliset muutokset sovitetaan rakennuksen ominaisuuksiin ja arvoihin. Suojelu ei siis tarkoita ajan pysäyttämistä, vaan rakennusten hyvää hoitoa, muutosten hallintaa ja pitkää ikää.

Ennen sanottiin, että suojelutalossa vaikeinta on hissin sijoittaminen. Nykyään hankalinta on ilmanvaihtojärjestelmän uudistaminen kerrannaisvaikutuksineen. Hissin vuoksi uhrattiin ehkä vain tila per kerros. Ilmanvaihdon reittien ja reikien tekeminen sekä rakenteiden tiivistäminen kajoavat rajusti kaikkiin rakenteisiin ja pintoihin.

Yhä suurempien ilmanvaihtokoneistojen mahduttaminen vaikkapa ullakoille pakottaa pahimmassa tapauksessa uusimaan kaikki hyväkuntoiset kattorakenteet. Muuallakin ilmanvaihdon tehostaminen voi muuttaa toimivat, hyväkuntoiset rakenteet sisäilman riskirakenteiksi, jotka puretaan varmuuden vuoksi. Voi käydä niinkin, että kun lattia on avattu, eristeet poistettu ja rakennesuunnittelija näkee rakenteet paljaina, hän toteaa, että ne eivät laskennallisesti kanna. Ja välipohjat uusitaan, jotta ne kantavat myös laskennallisesti eivätkä vain todellisuudessa. Eikö kokemukseen perustuvalla tiedolla rakenteiden toimivuudesta ja kestävyydestä ole enää virkaa?

Korjauksissa on usein sitouduttu ilmanvaihdon uudistamiseen jo ennen suunnittelun aloittamista, vaikka kyse olisi vain tilankäytön tehostamisesta. Työpisteiden lisääminen voi näyttää pohjapiirustuksissa vaivattomalta, mutta vaatii yleensä ilmanvaihdon kasvattamista. Uudelle järjestelmälle raivataan ja rakennetaan tilat hyväkuntoiseen rakennukseen. Paine- ja lämpötilaerojen kasvaessa joudutaan vaihtamaan materiaaleja rakenteiden sisältä ja tiivistämään kaikkialla rakenteiden liitoksia. Työpisteille voi tulla kova hinta.

Kun 1960 - 70-luvuilla purettiin edistyksen nimissä kokonaisia rakennuksia, nyt purkutyöt tehdään julkisivun sisällä. Peruskorjauksessa rakennus muutetaan sisältä uudeksi laskennallisen energiatehokkuuden ja koneellisen ilmanvaihdon ehdoilla. Näin tapahtuu suojelukohteissakin, vaikka juuri suojelun perusteella määräyksistä voidaan poiketa, kunhan rakennusten turvallisuus ja terveellisyys huomioidaan. Suunnittelijoiden velvollisuus on esittää tapoja soveltaa määräyksiä siten, että muutokset toteuttavat maankäyttö- ja rakennuslain vaatimuksen ottaa huomioon rakennuksen ominaisuudet ja että ne soveltuvat aiottuun käyttöön.

Laskennalliset mallit eivät osoita miten vanhat rakennukset toimivat

Museovirasto valvoo suojelukohteiden korjauksia. Emme suunnittele, mutta ohjaamme suunnittelua ja edellytämme, että rakennus huomioidaan kokonaisuutena. Tiukoiksi kiristetyissä aikatauluissa suunnittelijat ehtivät katsoa asioita vain erikoisalansa näkökulmasta. Pääsuunnittelijan tehtävänä on sovittaa suunnitelmat yhteen, mutta tuskin kenelläkään on niin syvällistä ja laajaa osaamista, että pystyisi kyseenalaistamaan erikoissuunnittelijoiden ratkaisuja. Lisäksi rakentamista koskevien määräysten ja ohjeiden määrä on kasvanut erityisesti 2000-luvulla niin valtavasti, että kukaan ei enää hallitse niiden kokonaisuutta tai yhteisvaikutuksia. Etenkin energiankäyttöä koskevia rakentamismääräyksiä on kiristetty toistuvasti. Vaatimukset muuttuvat niin nopeasti, ettei rakennusalalla ole ehditty oppia edellisiäkään uudistuksia.

Helsingin Kulttuuritalo on suojeltu rakennussuojelulailla. Toimistosiipi on Museoviraston käytössä. Toimistotilojen ilmanvaihto on valmistumisestaan 1950-luvulla lähtien toiminut koneellisesti.

Kulttuuritalon toimistokäytävä ennen peruskorjausta 2000-luvun alussa,

peruskorjaustyömaan aikana 2011, talotekniikasta riisuttuna,

ja 2012 uuden talotekniikan asennustöiden aikana.

Sama käytävä peruskorjauksen jälkeen vuonna 2016.

Kuvat: Pekka Lehtinen, Museovirasto

Määräysten ja ohjeiden perusteena olevia laskennallisia malleja on vaikea soveltaa olemassa oleviin rakennuksiin. Ne eivät osoita miten olevat rakennukset toimivat. Paljon puhuttu energiatodistus ei kerro totuutta rakennuksen energiankulutuksesta. Ratkaisevaa on, miten rakennusta käytetään, ei se miten paljon koneita ja tekniikkaa siihen on saatu asennettua.

Energiatehokkuusinnossa olemme kadottamassa taas kerran yhteyden perinteiseen, yksinkertaiseen ja vikasietoiseen rakentamiseen. Massiivisten rakenteiden ja luonnonmukaisen ilmanvaihdon ominaisuudet ovat ylivoimaisia verrattuina niihin rakenteisiin ja järjestelmiin, joita nyt suositaan. Ne ovat ekologisesti kestäviä ja elinkaarinäkökulmasta energiatehokkaita.

Yksinkertaisia rakenne- ja ilmanvaihtojärjestelmiä ei enää tunneta

Insinööreille ja arkkitehdeillekaan ei enää opeteta yksinkertaisimpia rakenne- ja ilmanvaihtojärjestelmiä, joiden toteutuksesta ja toimivuudesta on pitkäaikaiset kokemukset. Koska aiemmin käytettyjä rakenteita ja järjestelmiä ei enää tunneta, ei niitä myöskään osata tai voida korjata. Tilanne ei vastaa maankäyttö- ja rakennuslain vaatimuksia. Toimivat rakenteet, materiaalit ja rakennusfysiikka tulisi ymmärtää juuri niiksi ominaisuuksiksi ja erityispiirteiksi, jotka korjausrakentamisessa on huomioitava.

Rakentamisen ohjausta on kehitettävä muistakin näkökulmista kuin rakentamisen nopeuden, rakennusten laskennallisen toiminnan tai sen ensimmäiset vuodet kestävien ominaisuuksien perusteella. Kansallisvarallisuudestamme noin 60 % on kiinteistöissä. Rakennusten on kestettävä sukupolvien ajan, kuten hyvin hoidetut suojelukohteemme ovat kestäneet. Niitä on oltava helppo käyttää, ylläpitää, korjata ja muokata. Rakentamisen valinnat vaikuttavat pitkäkestoisesti ympäristöömme. Korjaustavat, materiaalit ja tekniikan määrä vaikuttavat ratkaisevasti rakennuksen huolto- ja ylläpitokustannuksiin.

Ylimitoitettu rakentaminen on tuhlausta

Yhteiskunnallamme ei ole varaa ylimitoitettuun korjaamiseen. Uusi talotekniikka lisää kustannuksia ja osaamisvajetta aikana, jolloin ei edes perusylläpitoon tunnu olevan mahdollisuuksia. Kun pienet, alkavat vauriot jäävät korjaamatta, kumuloituvat ne isoiksi vahingoiksi. Korjauksiin ryhdytään yleensä vasta sitten, kun vauriot aiheuttavat sisäilmaongelmia. Pahimmassa tapauksessa huollon ja ylläpidon puutteiden vuoksi puretaan koko rakennus. Tämä ei ole kannattavaa tai kestävää kiinteistönpitoa, eikä edistä ilmastonmuutoksen hillintää tai säästä energiaa.

Tarvitsemme luotettavia malleja järkevästi ylläpidettävistä, turvallisista ja energiatehokkaista rakenteista. Kestäviksi osoittautuneet rakennukset on säilytettävä kaikkine yksinkertaiseen, toimivaan tekniikkaan perustuvine ominaisuuksineen. Rakennuksia on suojeltava tarpeettomalta lisäeristämiseltä ja koneellistamiselta. Samalla on huolehdittava rakennus- ja talotekniikan osaamisen säilymisestä: rakennusten suunnittelusta, rakentamisesta, korjaamisesta, käyttämisestä ja ylläpidosta.

Moderniin arkkitehtuuriin kuuluvien taloteknisten järjestelmien kohtalona on nykyään tulla uusituiksi kauttaaltaan muutaman vuosikymmenen välein, peruskorjauksessa. Samalla järjestelmiä ajanmukaistetaan. Ilmanvaihdon kohdalla se tarkoittaa suurempia laitteita, isompia kanavia ja entistä monimutkaisempia sähköisiä järjestelmiä. Tämän vuoksi tapahtuu usein niin, että se mikä alun perin oli valtaosaltaan ehjää, puretaan ja rakennetaan kokonaan uudelleen. Monimutkainen tekniikka myös vanhenee entistä nopeammin.

Voisiko talotekniikan rakentamisessa ensisijaisena tavoitteena ollakin yksinkertaisuus ja pitkäikäisyys sekä helppo uusittavuus? Järjestelmiä tulisi voida kunnostaa, korjata tai uusia vain toimenpiteitä kaipaavalta osaltaan siten, että tilojen ehjiin rakenteisiin tai pintoihin ei tarvitsisi kajota.

Intendentti Jaakko Holma, intendentti Anu Laurila ja yliarkkitehti Pekka Lehtinen
Museovirasto

Linkkejä aiheeseen liittyvään keskusteluun muualla:

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1447406275087 (Vieraskynä -teksti Helsingin Sanomissa 14.11.2015)
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1453441238265 (Artikkeli Helsingin Sanomissa 24.1.2016 )
http://talotekniikka-lehti.fi/2016/02/01/ilmanvaihdon-ja-energiatehokkuuden-mustamaalauskampanja-sai-vastineen/
http://www.rakennuslehti.fi/blogit/hyva-sisailma-ei-synny-siiloajattelulla/
http://www.rakennuslehti.fi/2016/02/yksi-sisailmaongelma-vie-neljan-tuhannen-vuoden-energian-saastot/
https://www.youtube.com/watch?v=D1Okyi0cIj4&feature=youtu.be (video eduskunnan kansalaisinfon tilaisuudesta 11.2.)
http://www.rakennuslehti.fi/2016/03/nain-suomi-homehtui-hyva-rakentamistapa-sai-aikaan-pahaa-jalkea/
http://www.rakennuslehti.fi/2016/03/juha-vinha-tyrmaa-ylikireat-nollaenergiavaatimukset-ja-toivoo-tolkkua-maarayksiin/

Etusivu