Etusivu
Arkisto
2020
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
Linkit
Museoviraston verkkosivut
Museovirasto Facebookissa
Suosta ylös – Kosteikkojen ja soiden kulttuuriperintö esiin
| Kosteikot ovat uhanalaisia ympäristöjä. Tärkeiden luontoarvojen ohella kosteikoista löytyy myös kulttuuriperintöä. Millaista ja missä se piilottelee? Onko sitä tutkittu? Ja miten yhdistää luonto- ja kulttuuriarvot? Suomessa kosteikkoja ovat matalat merenlahdet ja saaristot, lintu- ja muut järvet, suot ja suometsät, lammet, tulvaniityt ja -metsät, lähteiköt sekä virtaavat vedet. Ympäristöministeriö on valmistellut kansainväliseen Ramsarin sopimukseen (1975) perustuvaa kansallista kosteikkojen toimintaohjelmaa. Sillä edistetään kosteikkojen suojelua ja kestävää käyttöä. Museovirasto nosti sen yhteydessä esille ranta-, vesi- ja suo- ja kosteikkoalueiden kulttuuriperinnön, mitä ei ole aiemmin Suomessa huomioitu Ramsar-toimintaohjelmassa. Mitä kosteikkojen kulttuuriperintö on?Ihminen on aina hyödyntänyt ja muokannut kosteikkoja, toisinaan hienovaraisesti mutta toisinaan hyvin voimakkaasti. Kosteikkojen käytön kulttuuri on muuttanut maisemaa paikoin peruuttamattomastikin. Kosteikkojen kulttuuriperintöä ei yleensä löydä pintaa tarkastelemalla, vaan kohteet piilottelevat turve-, lieju- tai tulvasedimenttien syvyyksissä. Suurin osa arkeologisista kohteista on tullut esiin sattumalta ojitusten ja järvenkuivatusten yhteydessä. Kosteikoista on löytynyt jopa kivikautisia esineitä tuhansien vuosien takaa: veneitä, ruuhia, suksia ja pienesineitä. Kosteikot kätkevät kivikautisia asuinpaikkoja ja kiinteitä rakenteita, kuten pyyntilaitteita. Myös matalista rantavesistä on saatu lukuisia havaintoja kalastusrakenteista ja pohjaliejuihin hautautuneista esineistä. Esihistoriallisen perinnön lisäksi soilla ja niityillä on myöhempään ihmistoimintaan ja elinkeinojen harjoittamiseen kuten asutukseen, eränkäyntiin (metsästys, kalastus, linnustus ja keräily), tervanpolttoon, suomalmin keräämiseen ja niittytalouteen liittyvää perintöä. Osaan liittyy myös historiallista perimätietoa. Mistä kosteikkojen kulttuuriperintöä löytyy?Esihistoriallinen ihminen ei toiminut vain kuivalla maalla, vaan rannat, vesistöt ja kosteikot olivat oleellinen osa hänen elinpiiriään ja nautinta-aluettaan. Arkeologisia kohteita löytyy erityisesti muinaisilta saarilta, jokisuista, järvenrannoilta, rannikoilta ja alueilta, jotka ovat olleet alttiina maankohoamiselle, tulvakerrosten muodostumiselle, vedenpinnan vaihtelulle, soistumiselle ja vesistöjen umpeenkasvulle. Millaista kosteikkojen kulttuuriperinnön tutkimusta on tehty?Suomessa kosteikkoarkeologinen tutkimus on ollut vähäistä. Hyvin säilyneitä kohteita on tutkittu kaivauksin mm. Riihimäen Silmäkenevan ja Humppilan Järvensuon esihistoriallisilla asuinpaikoilla sekä Yli-Iin Purkajasuon ja Haapajärven Lamminojan kivikautisilla kalastuspaikoilla. Virolahden Uistesuolla on tutkittu keskiaikaan periytyvän Suuren rantatien suosiltaa, Keuruun Suolahden Suojoella keskiaikaisten ommeltujen veneiden löytöpaikalla sekä Isokyrön Leväluhdassa rautakautista kalmistoa. Nämä usein sattumanvaraisesti löytyneet kohteet ovat tarjonneet uutta tietoa varhaisimmista kulttuurivaiheista ja tarjonneet tutkimusaineistoa, mitä perinteisillä kuivan maan kaivauksilla ei ole saatavilla. Tutkimusaineistoja ollaan vasta analysoimassa. Menetelmiä testataan kosteikkojen tutkimiseksi sekä niiden arkeologisen potentiaalin arvioimiseksi ja kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Kosteikkojen tutkimus nyt?Helsingin yliopistossa alkoi vuonna 2015 kosteikko- ja vedenalaisarkeologinen hanke ”Lost Inland Landscapes” (LIL). Sillä tähdätään Saimaan vedenpinnan alle jääneiden kivikautisten asuinpaikkojen tutkimiseen. Ensimmäisen vuoden kenttätöissä löytyi arkeologisesti potentiaalisia alueita, joilla tehdään jatkotutkimuksia vuonna 2017. Museovirasto on mukana hankkeessa. Miksi ja miten kosteikkojen kulttuuriperintöä suojellaan?Kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöön kuuluvat mm. ihmistoiminnan aineelliset jäännökset ja rakenteet, maisema sekä myös aineettoman kulttuuriperinnön arvot. Kosteikkojen kulttuuriperintö on historiallisen, kansatieteellisen ja arkeologisen tutkimuksen lähdeaineistoa, jota ei ole saatavilla muualla. Sen arvoa korostaa se, että orgaaniset materiaalit, kuten puu, kasvikuidut, luu ja nahka säilyvät erinomaisesti vähähappisissa olosuhteissa tai kokonaan veden alla. Niillä on siksi erityisen suuri tutkimuksellinen ja tiedollinen arvo. Arkeologiset kohteet muodostavat tärkeän aineiston myös ympäristön ja luonnonolojen muutoksen tutkimukselle. Kosteikkojen kulttuuriperintöä uhkaavat alueiden käyttö esim. turpeenotto, ojitukset ja soiden hakkuut sekä ruoppaukset. Myös kosteikkojen kunnostaminen, kuten umpeenkasvun estäminen tai vaellusesteiden poistaminen, saattaa harkitsemattomasti tehtynä aiheuttaa pulmia. Näissä hankkeissa ei ole juurikaan arvioitu toimenpiteiden vaikutuksia kulttuuriperintöön. Myös valtakunnallisista ja alueellisista suo-ohjelmista ja -strategioista puuttuvat kulttuuriympäristön näkökulmat. Kosteikkojen arkeologiset kohteet ovat usein muinaismuistolain (295/1963) rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Kohteita voidaan suojella myös kaavoituksen yhteydessä niiden kulttuurihistoriallisen merkittävyyden perusteella. Kosteikkojen potentiaalia uusien löytöjen suhteen huomioidaan tarvittaessa myös lausuntojen valmistelussa. Miten yhdistää kosteikkojen luontoarvojen ja kulttuuriperinnön suojelu?Ramsarin sopimuksen tavoitteissa mainitaan myös kosteikkojen kulttuurisen arvon tunnustaminen niiden ekologisten, taloudellisten, tieteellisten sekä virkistyksellisten arvojen ohella. Kosteikkojen toimintaohjelman avaintavoitteita ovat kosteikkojen merkityksen laaja oivaltaminen ja sektorirajat ylittävät toimijaverkostot. Tavoitteisiin sisältyvät myös kokonaisvaltainen suunnittelu, jonka tulisi siis huomioida myös kulttuuriperintö, tutkimusohjelmat sekä uusien yhteistyökumppaneiden ja toimintatapojen kartoittaminen. Kosteikkojen uhanalaistumisen pysäyttäminen tarkoittaa usein kosteikkojen suojelua, hoitoa, kunnostamista ja ennallistamista. Kosteikkojen kulttuuriperinnön turvaaminen tarkoittaa puolestaan oikea-aikaista ja riittävää kulttuuriperinnön huomioimista yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa kulttuuriympäristöselvitysten laatimista osana kosteikkojen kunnostamista ja kosteikkojen muuta käyttöä. Kosteikkojen arvot on nähty eri aikoina eri tavoin. Museovirastossa uskotaan, että kokonaisvaltainen näkemys, joka kattaa luonto-, maisema ja kulttuuriarvot sekä aineettomat arvot edistää parhaiten myös kosteikkojen kestävää turvaamista. Uutta luovaa olisi esimerkiksi biologien ja arkeologien työskentely yhdessä kentällä. Kosteikkojen suojelu edistää niiden käyttöä virkistyksen, kokemusten, elämysten ja tutkimuksen ympäristöinä. Suomi, yksi Euroopan soisimmista maista, voisi olla tässä edelläkävijänä myös kansainvälisesti. Tutkija Satu Koivisto ja intendentti Sallamaria Tikkanen Museovirasto (9.6.2016) | Klikkaa kuva suuremmaksi. Matkalaisia pitkospuilla Vaattojärven taipaleella 1920-luvun lopulla. Kuva: Ilmari Manninen, Museovirasto. (KK1556:152)
Suon polttoa Pohjanmaalla 1900-luvun alussa. Kuva: Museovirasto (KK5448:307)
Heinäntekijöitä Hautajärven kylältä vuonna 1926. Kuva: Ahti Rytkönen, Museovirasto (KK1420:62)
Turpeen kuivatusta 1940-luvun lopulla. Kuva: Pekka Kyytinen, Museovirasto (KK5596:34.TV.1)
Yli 5000 vuotta vanhan liistekatiskan osaa nostetaan Yli-Iin Purkajasuolla. Kuva: Satu Koivisto, Museovirasto
Karhunpäälusikka (KM 21493:1) Humppilan Järvensuon kivi-/varhaismetallikautiselta järviasuinpaikalta. Kuva: Ritva Bäckman, Museovirasto.
Haapajärven Lamminojan kivikautinen kalastusrakenne löytyi turvemaan ojituksessa vuonna 2008. Kuva: Satu Koivisto, Helsingin yliopisto. |
| Twiittaa |