Etusivu
Arkisto
2020
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
Linkit
Museoviraston verkkosivut
Museovirasto Facebookissa
Aina askeleen jäljessä?
| Monissa museoissa museopedagogiikka on kiitettävästi saatu kiinteäksi osaksi perustoimintaa sekä museon rakenteita. Museo-opetuksen kultaisen keskitien määrittely saattaa kuitenkin monesti osoittautua haastavaksi. Miten tasapainoilla yleisön kannalta mielekkäällä tavalla museon muiden perustehtävien ja lakisääteisten velvollisuuksien sekä viihtyvyyden ja toiminnallisuuden välissä? Museoiden lapsiystävällisyyttä kriittisesti käsittelevä Ville Seurin kolumni Helsingin Sanomissa 12.2. (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Miksi+museov%C3%A4ki+pelk%C3%A4%C3%A4+lapsia/a1360559912248) herätti hienoista lainehdintaa museopedagogiikan kentällä. |
 Kansallismuseon työpaja Vintissä voi kattaa pöydän eri aikojen tyyliin. Kuva: Tomi Nikander, Museovirasto |
| Melko yksikantaisena pidetty teksti sai positiivisena ilmiönä aikaan sen, että niin yleisö kuin museopedagogiikan parissa työskentelevät ihmiset heräsivät keskustelemaan aiheesta sekä alaan liittyvistä haasteista, ongelmista ja onnistumisistakin. Mikä hienointa, kolumnin myötä monien katse kiinnittyi ainakin hetkiseksi tähän tärkeään asiaan, lasten museokasvatukseen. Museoiden - saati museopedagogiikan - medianäkyvyys ei ole ihan jokapäiväistä, joten kolumnin herättämä keskustelu museokasvatuskentällä on sitäkin arvokkaampaa. Jälleen kerran tuli todistetuksi myös se tosiasia, että museot todellakin herättävät tunteita ja monilla on jonkinlainen näkemys siitä, mitä museon kuuluu tai ei kuulu olla. Monien kollegoideni tapaan näen museopedagogiikan laajana kokonaisuutena, joka toteutuu myös muille kuin lapsille suunnattuna toimintana. Yhtä tärkeitä kohderyhmiä ovat nuoret, aikuiset, seniorit ja erityisryhmät, muutamia mainitakseni. Mielestäni museopedagogiikka liittyy parhaimmillaan erottumattomana osana kaikkeen mitä museossa tehdään, eikä mikään tietty joukko nouse tässä kohderyhmäajattelussa toista tärkeämmäksi. Erilaiset oppijat ja museokävijät kuitenkin pyritään ottamaan museoissa huomioon yhä kattavammin ja paremmin. Vaikka museot saattavat joskus reagoida ajankohtaisiin asioihin hyvinkin nopeasti, väistämätöntä lienee kuitenkin se, että museoissa tullaan toisinaan askel jäljessä - muutoksen tuulet tai uudet käytännöt eivät aina ole levinneet museokentällä hirmumyrskymäisesti. Laajojen perusnäyttelyiden uudistamista tai muita perustoimintoja mullistavia muutoksia tehdään melko harvoin, ja jotkut ratkaisut saattavat tuntua vanhanaikaisilta jo muutamien vuosien kuluttua. Nykypäivänä museopedagogiikka kuitenkin huomioidaan esimerkiksi näyttelyä suunniteltaessa paremmin kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Uskoakseni monikaan museoissa vieraileva, saati siellä työskentelevä, ei halua museosta huvipuiston tai leikkikentän korviketta. Museon vahvuudet ja velvollisuudet ovat muualla - aidoissa esineissä, interiööreissä, näyttelyissä - ja varmasti jokaisessa museossa kamppaillaan näiden voimavarojen ulottamiseksi jokaiselle kävijälle. Aitojen esineiden koskemisen tai peuhaamisen kieltäminen ei tee museosta tai sen näyttelyistä vähemmän lapsiystävällisiä eikä toivottavasti myöskään epäkiinnostavia. Tietynlainen museokäyttäytymiskoodisto voidaan toki joskus nähdä pölyttyneenä muinaisjäänteenä, mutta omat käyttäytymisnorminsa on kuitenkin myös muilla julkisilla tiloilla, eikä museo tee tässä poikkeusta. Erilaiset käyttäytymisympäristöt voisikin olla syytä nähdä rikkautena rajoitteen sijaan. Omasta mielestäni niin lasten kuin aikuistenkin toiminnallisuus museossa on parhaimmillaan silloin, kun oivalluksia syntyy yhdessä pohtien ja miettien. Monille oppijoille käsissä pidettävä esine on toki aisteja herättävä ja mielikuvitusta kutkuttava, mutta oma korvaamaton arvonsa tässä oppimisprosessissa on myös sillä esineellä, joka ei satojen ihmiskäsien kosketusta enää kestäisi ja joka kertoo vuosisatojen takaista tarinaa lasivitriinin suojista. Aina askeleen jäljessä -slogan lanseerattiin mainoskampanjassa, jossa tiedotettiin Kansallismuseon avautumisesta museon peruskorjauksen jälkeen vuonna 2000. Maiju Tuisku Museolehtori Suomen kansallismuseo (26.3.2013) |
|
| Twiittaa |