Blogi6

Tähän blogiin kirjoittavat Museoviraston pääjohtaja ja muut asiantuntijat kulttuuriperintöalan ja museoalan asioista ja ilmiöistä.

Arkisto




2016
2015
2014
2013


Linkit


Museoviraston verkkosivut

Museovirasto Facebookissa

Kokoelmatyön ajankohtaisia virtauksia


Vanhoista suomalaisista museokokoelmista valtaosa on kerätty kansallishengen innoittamana. Ajat ovat muuttuneet, kriteerit ovat toiset ja jopa sana kansallinen saa monet varpailleen. Kansallismuseon tallennuksen painopistealueita tulevaan tallennustyönjakoon valmistellessamme määrittelimme tehtäviksemme valtiollisen historian ohella kansallisen historian ja kansankulttuurin, mutta varmuuden vuoksi lisäsimme sulkuihin "(kaikki kansankerrokset ja kansallisuudet)".

Kaikki vanhojen museokokoelmien parissa työskennelleet tietävät, että monista museoesineistä on varsin vähän tietoja. Varhaiset kerääjät pitivät itse esinettä tärkeimpänä, paikkakunta, jolta se on peräisin on sentään useimmiten tiedossa. Poikkeuksiakin on: usein vanhojenkin esineiden omistajista, käyttöpaikoista jne. on tietoja, jopa tarinoita. Mutta esimerkiksi kansatieteellisen aineiston kohdalla esinetyypin runsaslukuisuus museoiden kokoelmissa kertoo paljon, vaikka kaikista yksittäisistä esineistä ei olisikaan hyviä kontekstitietoja. Erilaiset käyttöesineiden variantit yhdistettynä saantipaikkakuntaan ovat jo käyttökelpoista tutkimusmateriaalia. Joskus kuulee sanottavan, että yksi rukinlapa suomalaisissa museokokoelmissa olisi riittävä. Toivon, että näin sanovat ovat tarkoittaneet sanomansa kärjistykseksi - tosin moinen lause kärjistyksenäkin on tarpeeton, koska asiahan ei kerta kaikkiaan voi olla niin. Luulen, että monet meistä ovat kyllästyneet tuohon iänikuiseen rukinlapavertaukseen, mutta niin tai näin: monien talonpoikaisten käyttöesineiden runsas koristelu, jota myös kansantaiteeksi on kutsuttu, on saanut rikkaita ja monimuotoisia ilmaisuja.
ASA-matkaradio, alkuperäinen
Paristokäyttöinen ASA-matkaradio 155 TM vuodelta 1959 sellaisena kuin se tehtaalta lähti, kuvattu tehtaan omassa museokokoelmassa. Kuva: Risto Hakomäki, Museovirasto

ASA-matkaradio, nupit vaihdettu
Sama radio Kansallismuseon kokoelmassa: vuosikymmeniä käytössä ollut vastaanotin, jonka alkuperäiset säätönupit ovat rikkoutuneet ja korvattu jostain muusta laitteesta otetuilla bakeliittinupeilla. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten tehdasvalmisteisissakin esineissä voi olla käyttövuosien myötä syntyneitä yksilöllisiä eroja. Radio on näytteillä Kansallismuseossa Suomi Finland 1900 -perusnäyttelyssä. Kuva: Markku Haverinen, Museovirasto
Yksi kappale kutakin esinettä ei kerro muuta kuin minkälainen se yksilö on. Sama koskee koristelemattomienkin esineiden tyyppejä ja niiden alueellisia eroja. Jos ja kun sadankin vuoden päästä toivottavasti on esinetutkijoita, he löytävät kirjoista kuvia erilaisista varianteista, mutta mitä he sanovat, jos museokokoelmissa on vain yksi esimerkki? Eivät he varmaan olekaan typologeja tai diffusionisteja, sanoo nyt joku, ja lienee oikeassa, mutta silti he todennäköisesti tarvitsevat vertailuaineistoa.

Viime vuosien keskustelut arvoluokituksesta ja poistoista ovat merkki siitä, että museoalalla puhaltavat uudet tuulet. On helppo ymmärtää, että kun resurssit ovat jatkuvasti liian niukat ja erityisesti kiinteistökustannukset nousevat koko ajan, joitain uusia keinoja on ryhdyttävä miettimään. Ulkomaista keskustelua seuratessa huomaa, että joissakin maissa on ryhdytty radikaaleihinkin toimiin. Ongelmakenttä kokonaisuudessaan on laaja ja monitahoinen eikä siihen ole mahdollista ottaa helppoa ja yksiselitteistä kantaa - ainakaan minun mielestäni. Myös ICOMin Museotyön eettiset säännöt ovat poistojen kohdalla varsin ankarat: "Esineen poistaminen museon kokoelmasta edellyttää täyttä ymmärrystä sen merkityksestä, luonteesta ja oikeudellisesta asemasta sekä toimenpiteen mahdollisesti aiheuttamasta julkisen luottamuksen menetyksestä." Museopäivillä vieraillut brittiläinen Museums Associationin edustaja Maurice Davies korosti poistojen edellyttävän jatkuvaa yleisön kanssa käytävää dialogia, jonka avulla museo tekee tiettäväksi toimintansa ja sen perustelut. Ensi sijassa on aina muistettava se moraalinen ja eettinen vastuu, joka meillä museoihmisillä on haltuumme uskotuista esineistä. Monet esineet on tuotu museoon siinä uskossa, että sieltä ne saavat arvoisensa säilytyspaikan hamaan kaukaiseen tulevaisuuteen. Jos esine museossa on syystä tai toisesta tuhoutunut sellaiseen kuntoon, että se ei ole pelastettavissa, se on tietysti poistettava asianmukaisesti menetellen kokoelmista. Jos sen sijaan hyväkuntoinen esine halutaan poistaa, on mietittävä tarkoin kriteerit, joilla sen poistettavuus todetaan. Tässä kohden on varmasti suuria eroja erityyppisten aineistojen välillä.

Sarjatuotantona teollisesti valmistetun esineistön tallennuksen problematiikkaa on takavuosina pohdittu eri yhteyksissä, sehän on viime vuosikymmeninä museokokoelmiin tullut uusi aineistoryhmä. Voisi ajatella, että niihin liittyvät poistokriteeritkin ovat osittain erityyppisiä kuin muuhun aineistoon sovellettavat. Tiedossa on esimerkkejä teollisten materiaalien (kumi, muovi) sellaisesta tuhoutumisesta, johon säilytysolosuhteilla ei juuri pysty vaikuttamaan. Sarjatuotanto myös poistaa yksilöllisyyden esineistä, tai ainakin vähentää sitä. Sata samanlaista kahvinkeitintä eri museoiden kokoelmissa on varmasti liikaa. Arvoluokituksesta puhuttaessa tekee mieli korostaa sitä, että tärkeimmän luokituksen pitäisi tapahtua siinä vaiheessa, kun esine päätetään ottaa tai olla ottamatta museokokoelmiin. Myönteisen päätöksen pitäisi aina tarkoittaa sitä, että esineellä on tulevaisuudessakin olemassaolon oikeus museon kokoelmassa.

Viidettä vuottaan toimiva TAKO on suomalaisessa museokentässä se ilmiö, jonka on tarkoitus tuoda kokoelmapolitiikkaan selkeyttä - pitkällä tähtäyksellä, hetkessähän se ei tapahdu. On ollut äärettömän palkitsevaa ja rohkaisevaa saada seurata näköalapaikalta, miten positiivisesti se on otettu museokentällä vastaan. Verkostoituminen ja yhteistyö ovat keinoja, joilla museoiden kokoelmatoiminnan suuriin ongelmiin pystytään vaikuttamaan, ja siitä tuntuu vallitsevan melko laaja konsensus. Museoiden ja Museoviraston välisiin sopimuksiin perustuva tallennustyönjako on vireillä ja näyttää pääsevän vauhtiin ensi vuodenvaihteeseen mennessä. Vastaavaa ei ole tiettävästi kokeiltu missään muussa maassa, joten olemme edelläkävijöitä. Ulkomaiset kollegat ovat noteeranneet hankkeemme suurella kiinnostuksella, viimeksi edellä mainittu Maurice Davies kirjoitti aiheesta positiivisesti blogissaan Museums Associationin sivuilla (http://www.museumsassociation.org/comment/29052013-could-we-learn-from-finlands-approach-to-collections#.UaZSW49Ioqs.facebook).

Tähän mennessä 114 kulttuurihistoriallista museota on lähdössä tallennustyönjakoon mukaan. TAKO:ssa haetaan myös kulttuurihistoriallisten museoiden ja taidemuseoiden toiminnan rajapintoja, ja 6. poolin toiminnassa on jo mukana taidemuseoita. Tallennustyönjaon laajentaminen kulttuurihistoriallisen museokentän ulkopuolelle tulee todennäköisesti tapahtumaan lähivuosina.

Uskallan olettaa, että toimivan tallennustyönjaon myötä tullaan pääsemään lähemmäs turhien päällekkäisyyksien poistumista kokoelmista - enkä tällä todellakaan tarkoita sitä, että kaikki päällekkäisyydet olisivat turhia. Työnjaon myötä löydetään ratkaisuja myös kokoelmien säilytyksen ja liikkuvuuden ongelmiin.
Me vanhojen kokoelmien parissa työskentelevät huomaamme usein, että edeltäjämme ovat tehneet hyvinkin erilaisia ratkaisuja kuin mitä me tekisimme. Ei liene syytä epäillä, etteikö tämä olisi ajasta toiseen siirtyvä ilmiö: myös meidän seuraajamme, tulevien vuosikymmenien ja -satojen museotutkijat kohottelevat kulmiaan meidän tavallemme kartuttaa ja ylläpitää ja poistaa. Voisi ehkä rohkeasti toivoa, että yhteistyön, verkostoitumisen ja työnjaon he kuitenkin hyväksyvät.

Antti Metsänkylä
Amanuenssi
Suomen kansallismuseo

(13.6.2013)





0 kommentti(a)


Lisää kommentti

Voit kommentoida blogin aihetta käyttämällä alla olevaa lomaketta. Sähköpostiosoitteen antaminen on vapaaehtoista ja se näkyy vain verkkosivujen ylläpitäjille. Kommentti-kentässä ei tarvitse itse laittaa rivinvaihtoja, vaan teksti rivittyy automaattisesti.

Nimi tai nimimerkki
Sähköpostiosoite
Kommentti
Roskapostitarkistus
6 + 1 = (ratkaise tämä laskutoimitus)