Etusivu
Arkisto
2020
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
Linkit
Museoviraston verkkosivut
Museovirasto Facebookissa
Kulttuuriympäristö ja kestävyys
| Kulttuuriympäristömme muuttuu tarpeidemme sekä teknologian ja luonnon tarjoamien mahdollisuuksien ja rajoitusten vuorovaikutuksena. Ympäristömme tulevaisuus on asumisen, elinkeinojen, liikkumisen, energiantuotannon ja vapaa-ajan vieton tulevaisuutta. Latteuden uhalla: kulttuuriympäristössäkin vain muutos on pysyvää. Muutoksen hallinnan suurin kysymys on kestävyys. Suomi on harvaan asuttu, etäisyydet pitkiä, ilmastostamme johtuen kulutamme energiaa. Ilmastonmuutosta ei voi enää kyseenalaistaa. |
 Tuulivoimaa Kemin edustalla. Kuva: Mikko Härö, Museovirasto |
| Kulttuuriympäristön suojelussakaan ei riitä reaktiivisuus eikä muutosten itseisarvoinen vastustaminen. Jos ilmastonmuutokseen ei reagoida, on tuleva muutos sitäkin rajumpi. Perusoletuksemme on, että säilyttäminen, hyvä hoito ja säästeliäisyys ovat jo itsessään kestävyyttä. Uskon itse vakaasti myös siihen, että kestävyydestä tulee ympäristömme visuaalisen kauneuden ja houkuttelevuuden tärkeä kriteeri, vaikka se aikaa veisikin. Kokonaisnäkemyksen muodostaminen kestävyyden ja kulttuuriympäristön suhteesta on vielä vaikeaa. Seuraavassa onkin vain pari poimintaa, rakennusten energiatehokkuudesta ja suhtautumisestamme tuulivoimaan. EU:n energiatehokkuusdirektiivi tuli voimaan joulukuussa 2012. Rakennusten energiatehokkuutta on ilman muuta parannettava. Sitä on kuitenkin toteutettava toistamatta virheitä, joihin sorruttiin 1970-luvun ns. ensimmäisen öljykriisin seurauksena ja sen jälkeenkin. Energiansäästön nimissä korjattiin usein teknisesti väärin. Samalla luotiin korjaamisen kulttuuri, jota voi syyllistää suuresta osasta yhä yleisempiä rakennusten kosteusongelmia. Direktiivi tunnistaa rakennusten arkkitehtoniset ja historialliset arvot poikkeamisen perusteena. Tämän tulee myös näkyä kansallisessa toimeenpanossa. Rakennukset ovat yksilöllisiä ja keinot niiden energiatehokkuuden kohentamiseen vaihtelevat. Ratkaisuja on haettava kulttuurihistorialliset piirteet sekä rakenne- ja materiaaliratkaisut huomioiden. Korjauksiin haluttaisiin tietysti käyttää runsaasti uusia materiaaleja, energiaa ja rahaa. Järkevämpää olisi arvioida toteutunutta energiankulutusta ja vähentää sitä jokaisen käytössä olevin pienin korjauksin ja harkituin muutoksin. Ilmatiiviyden parantamisella koetelluin konstein ja oikein materiaalein on suuri vaikutus energian kulutukseen. Tätä olemme osaltamme opettaneet jo vuosikymmeniä. Museovirasto pitää hyvänä uusiutuvan energian lisäämistä. Vesi- ja tuulivoima sekä puun käyttö edustavat myös historiallista jatkuvuutta. Koska suuret tuulivoimalat dominoivat maisemaa melkein peninkulman päähän, on ne kuitenkin sijoitettava ja mitoitettava siten, että ne jäävät riittävän kauas ainakin valtakunnallisesti merkittävistä maisemista ja rakennetuista ympäristöistä. Teollisuuden, liikenteen ja satamien ympäristöt ovat tästä usein poikkeus. Niissä tuulivoima voi olla hyvinkin luonteva lisä teknologian ja tuotannon maisemaan. Olemme esimerkiksi Satakunnassa todenneet, että Sammallahdenmäen maailmanperintökohteen, hautaröykkiöalueen vuosituhansia rakentamattomana pysynyt, luonnonelementtien hallitsema kaukomaisema säästettäisiin tuulivoimalta. Samanlainen tilanne on Köyliönsaaren Vanhakartanon ja kirkon rakennetussa ympäristössä ja niihin liittyvässä Kirkkosaaren kansallismaisemassa. Nämä poistot ovat maakunnan tasolla maltillisia eivätkä kyseenalaista uusituvan energian edistämistä Satakunnassa. Tuulivoiman keskittäminen tarkkaan harkituille alueille on olennaisesti parempi ratkaisu kuin mattomainen sirottelu minne vaan. Pohjanmaan laakealla rannikolla 33 alueen ja 600 voimalan kokonaisvaikutus maakunnan maisemaan on meistä kohtuuttoman voimakas. Tuulivoimaa ei pidä kaavoittaa liiaksi varastoon, epämääräinen odotusaika vaikeuttaa muun maankäytön ja arkisen elämän edellytyksiä. Viranomaisten ja asukkaiden on helpompi hyväksyä realistisesti mitoitetut ja harkiten sijoitetut voimala-alueet. Jos niitä tarvitaan joskus lisää, tehtäköön uusi kaava. Mikko Härö Osastonjohtaja Museovirasto, Kulttuuriympäristön suojelu -osasto (20.2.2013) |
|
| Twiittaa |