Museovirasto 2018 logo
Museoviraston blogi
Tähän blogiin kirjoittavat Museoviraston pääjohtaja ja muut asiantuntijat kulttuuriperintöalan ja museoalan asioista ja ilmiöistä.

Etusivu


Arkisto




2020
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013


Linkit


Museoviraston verkkosivut

Museovirasto Facebookissa

Rakentavaa keskustelua museoiden kokoelmista tarvitaan


Olin Kuopiossa puhumassa museoiden kokoelmien keräämisestä. Keskustelua puheenvuorostani käytiin jo salissa, mutta erityisen vilkas keskustelu tilaisuuden yhteydessä tehdystä lehtihaastattelusta käynnistyi Arkeologi-listalla. Puhujan näkökulmasta on aina hiukan epäoikeudenmukaista, kun keskustellaan kuulematta koko tarinaa. Mutta niinhän siinä taas kerran kävi. Olisin tietysti voinut puhua varovaisemminkin. Mutta toisaalta, jos kukaan ei koskaan uskalla sanoa mitään uutta tai totutusta poikkeavaa, kaikki jatkuu ennallaan.

Iskokset
Kvartsi-iskoksia Museoviraston kokoelmissa. Kuva: Liisa Tuomikoski, Museovirasto
Ikuinen kysymys maakunnissa on, miksi arkeologisten löytöjen pitää olla Helsingissä, suurimmalta osalta varastoituna. Vastaus luonnollisesti on, että ei niiden pitäisi olla.  Siitä vain on tullut tapa, joka periytynee ajoilta, jolloin vain Kansallismuseossa oli esihistorian näyttelyjä, ja tutkimusta tehtiin vain Helsingissä. Tänä päivänä tilanne on aivan toinen. Meillä on hyvin kehittynyt ja ammatillisesti hoidettu maakuntamuseoverkosto. Ne esittelisivät mielellään alueittensa esihistoriaa, jos siihen annetaan mahdollisuudet. Tutkimusta maakuntamuseot tuskin pystyvät nykyisillä voimavaroillaan tekemään. Niinpä esihistoriallisia kokoelmia ei liene syytä hajauttaa maakuntiin enempää kuin näyttelytarpeet edellyttävät.

Historiallisen ajan arkeologian osalta tilanne näyttää toisenlaiselta. Turku ja Oulu ja muutamat muut maakuntamuseot ovat ilmaisseet kiinnostuksensa oman alueensa löytöjen säilyttämiseen ja tutkimusedellytysten turvaamiseen. Myös Museoviraston näkökulmasta pitää tähän kiinnostukseen suhtautua myönteisesti.

Kokoelmien hajauttamisesta keskusteltaessa pitää muistaa, että arkeologiaa opetetaan nykyään Helsingin lisäksi myös Turussa ja Oulussa. Kaikilla ko. korkeakouluilla on omat painopisteensä niin tutkimuksessa kuin opetuksessakin. Myös niiden edellytykset aineistojen säilyttämiseen pitäisi pystyä turvaamaan. Ei arkistolaitoskaan hamua Helsinkiin kaikkia asiakirjoja. Miksi Suomen koko arkeologisen aineistonkaan pitäisi olla vain Museoviraston kokoelmissa?

Kokoelmien poistot ja erityisesti se mitä ja millaisia kokoelmia ja esineitä voidaan poistaa, herättää museopiireissä aina vilkasta keskustelua. Kulttuurihistoriallisten kokoelmien osalta poistokysymys ei vaikuta kovin polttavalta. On helppo ymmärtää, että kontekstitiedoton tai rikkonainen esineistö tai monet samanlaiset esineet pitäisi voida poistaa kokoelmista. Ei ole järkevää säilyttää kymmeniä samanlaisia virkapukuja tai täydellisiä raha- ja mitalikokoelmia kaikissa museoissa. Eikö riitä, että yksi tai muutama täydellinen kokoelma on jossakin olemassa ja kansallisesti käytettävissä?

Monet arkeologiset löytökokonaisuudet aiheuttavat päänvaivaa etenkin niille, jotka kustantavat niiden säilyttämisen. Esimerkkinä historiallisen ajan arkeologiset tutkimukset, jotka tuottavat suuren määrän luulöytöjä, joiden tutkiminen on ollut hyvin vähäistä. Tiedän kyllä, että löydöille voidaan esittää lukemattomia kysymyksiä, mutta vastauksia ei nykymetodeilla saada. Säilytämmekö siis kaikki löydöt ja odotamme, että joskus keksitään menetelmiä, joilla vastauksia saadaan?

Luonnontieteellisissä museoissa on näytekokoelmia. Kivistä on otettu näytepaloja, samoin luista ja muista elollisten jäänteistä. Eikö arkeologisista löydöistäkin, erityisesti luista, voisi kerätä samanlaisia näytekokoelmia? Ne säilyttäisivät mahdollisuuden tutkia kohdetta tulevaisuudessa. Jos tällä tavalla saataisiin aikaan riittävän luotettava tietopankki, mutta määrältään vain 10 % nykyisistä massoista, säilyttäminen olisi huomattavasti helpommin perusteltavissa.

Ongelmia aiheuttavat myös monet muut arkeologiset kokoelmat. Kvartsi-iskokset eivät ole mittakaavaltaan aivan luukokoelmiin rinnastettava kokoelma, mutta kyllä nekin maallikossa kysymyksiä herättävät. Arkeologin perustelu, että menetelmien kehittyessä voidaan tietoa saada, on relevantti. Mutta kun pysyvää säilytystä vaaditaan, pitää pystyä perustelemaan MIKSI? Perusteluksi ei riitä, että niistä "voi saada vaikka mitä". On muistettava, että teemme tätä työtä veronmaksajien rahoilla. Siksi olemme velvollisia antamaan rahoittajille myös ymmärrettäviä vastauksia.

Tuossa keskustelua herättäneessä lehtijutussa myös todettiin, että mielestäni kokoelmista poistettuja esineitä pitäisi voida myös myydä. Näinhän jo tehdään esim. Yhdysvalloissa. Kvartseilla ja luilla tuskin olisi kovin paljon kysyntää vaikka kuinka kauppaisi, mutta kulttuurihistoriallisilla kokoelmapoistoilla sitä saattaisi olla.  ICOM:in eettisissä ohjeissa, joihin aina poistoista puhuttaessa vedotaan, myyntiä ei ehdottomasti kielletä. Eettinen ongelma myynnistä toki saattaa syntyä lahjoittajan näkökulmasta. Lahjoittaja on luonnollisesti ajatellut, että hänen rakkaat esineensä säilyvät ikuisesti museon kokoelmissa.

Museoillemme on ollut näihin päiviin saakka itsestään selvää, että kokoelmat ovat pysyviä ja ikuisia. Resurssien hupeneminen pistää miettimään monenlaisia selviytymiskeinoja. Ehdotankin, että emme ryhdy näissäkään asioissa tuomareiksi. Mielipiteillä pitää olla sijansa ja rakentava keskustelu kokoelmienkin tulevaisuudesta on enemmän kuin tarpeen. Mikään ei ole enää itsestään selvää.

Juhani Kostet
Pääjohtaja
Museovirasto

(23.4.2013)